Lahtelaisen Möysän Esson takana oleva Lahti Bensiini Oy asetetaan konkurssiin

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 18.10.2016
Dave Lindholm ja Devil Virtanen Möysän Essolla 19.8.2015
Dave Lindholm ja Devil Virtanen Möysän Essolla 19.8.2015

Lahtelaisen Möysän Essona tai Mössönä tunnetun keikkapaikan ja ravintolan takana oleva yhtiö Lahti Bensiini Oy asetetaan konkurssiin. Yhtiö jätti suurelta osin muutamien vuosien takaisesta remontista aiheutuneiden velkojen takia yrityssaneeraushakemuksen viime tammikuussa ja hakemus hyväksyttiin toukokuussa, mutta velkojat eivät uskoneet velkojen tulevat maksetuksi ja vastustivat yrityssaneerausta alusta asti. Saneerauksen keskeyttämistä haettiin elokuussa. Lahti Bensiini Oy ei enää aio taistella keskeyttämistä vastaan, vaan suuntaa katseensa tulevaisuuteen. Tällä tietoa ainakin ensi viikonlopun Battle Beastin ja Ben Granfelt Bandin keikat tullaan soittamaan, kuten myös 11.11. Lahden Messuhallissa järjestettävä XXL Mössö -tapahtuma, jossa esiintyvät Apulanta, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani sekä Juha Tapio. Viimeisen muutaman vuoden aikana Möysän Musaklubi on tarjonnut lahtelaisille lukuisia keikkoja ja monenlaisia esiintyjiä kasvaen kovaa vauhtia yhdeksi Lahden johtavista keikkapaikoista, mutta sekään ei ilmeisesti riittänyt velkojille. Lahti Bensiini Oy:n Antti Puhakka lupaa kuitenkin jatkaa musaklubitoimintaa tulevaisuudessa tavalla tai toisella, muttei kerro asiasta vielä tarkemmin.

Kaaoszinekin on vieraillut Mössöllä useaan otteeseen:
Raportti Pelle Miljoona Unitedin keikalta 4.10.2014
Kuvagalleria Dave Lindholmin ja Devil Virtasen keikalta 19.8.2015
Kuvagalleria Pelle Miljoona Oy:n keikalta 26.12.2015
Raportti Pelle Miljoona Oy:n keikalta 26.12.2015
Kuvagalleria Kasevan keikalta 16.4.2016
Raportti Graham Bonnet Bandin keikalta 20.4.2016
Raportti Joe Lynn Turnerin keikalta 6.7.2016

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat