Legendaarinen Helvete avaa ovensa 20 vuoden tauon jälkeen Oslossa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.5.2015

Helvete 2015Norjalaisen black metallin tärkein kauppa 1990 -luvulla nimeltä Helvete avataan jälleen 20 vuoden tauon jälkeen. Kaupan perusti aikoinaan vuonna 1991 Mayhemista tuttu kitaristi Euronymous (Øystein Aarseth) Oslooon ja sillä oli iso merkitys koko norjan black metal -scenen leviämisen kannalta. Keskeisten norjalaisten bändien kuten Mayhemin, Emperorin, Burzumin sekä Thorsin jäsenet tapasivat usein viettää aikaa Helveten akakerrassa ja mm. Euronymousin (Mayhem), Varg Vikernesin (Burzum), Bård ”Faust” Eithunin (Emperor) sekä Tomas ”Samoth” Haugenin (Emperor) kerrottiin asuneen kyseisessä levykaupassa siellä työskentelyn ohella. Kauppa kuitenkin suljettiin vuonna 1993 ainoastaan kahden vuoden jälkeen avaamisestaan koska tila oli varsin suuri ja vuokra liian iso kaupan kannattavuuden kannalta. Nyt 20 vuoden kiinniolon jälkeen Neseblod Records on päättänyt vuokrata Helveten tilat ja avata kaupan uudestaan. Kaupan alakertaan on tulossa black metalliin keskittyvä museo ja siihen haetaankin tällä hetkellä lahjoituksia kyseisen genren fanien kautta. Voit käydä tutustumassa kauppaan paremmin heidän Facebook -sivuillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat