Leprous, Vulture Industries, Oddland @ Nosturi 20.9.2013

Vaikea perjantai-ilta nuoren vanhuksen elämässä tulossa. Raportin tekijä nukkunut huonosti, flunssainenkin kovin, ilma on ikävä ja ruma, naamani myös, ja pitäisi mennä näissä olosuhteissa Nosturiin viihtymään progemetallin armoilla. Tiedän mitä ajattelet, ”mutta entäs ne afrikkalaiset lapset? Eiväthän ne tunne tämmöisiä ensimmäisen maailman ongelmia!”, niinpä. Leprous Norjasta on tullut esiintymään kunnolla headline-keikalle Suomeen isoon tehdashalliin, sen sijaan että olisi tullut taas pieneen tehdashalliin soittamaan 20 minuuttia. Samasta maasta mukaan on kammennut Vulture Industries sekä meidän oma Oddland Turusta. Bändeistä ainoa, johon olen etukäteen kunnolla tutustunut, on se turkulainen. Vulture Industries on täysin tuntematon akti minulle, ja Leprousiin olen yrittänyt sisään heidän ensimmäisen levyn kautta, mutta tuloksetta. Hankalaa, vaikeaa, ähhhh… Ja vielä keikkailta ilman alkoholia?! Ennenkuulumatonta! Ei muuta kun kylmiltään kokeilee, sanoi joku perverssi jossain.

Nousin Nosturin rappusia ylös, kun parhaillaan Oddland oli soittelemassa ensimmäistä kappalettaan. Paikalle oli suomalaiseen klo 21 tapaan ennättänyt parikymmentä ihmistä, joten semmoisen paikallaan naljailevan porukan olisi lämmittänyt pelkällä tuikulla ihan huumorimielessä. Kuitenkin tunnelma oli mukavan kylmä, usvainen ja jazzkuppilamainen yhtyeen esiintymiselle. Hieman humoristinen olikin laulajan kommentti siitä, kuinka viimeksi Nosturissa he soittivat puoli vuotta sitten Soen-yhtyeen kanssa, jolloin tunnelma oli hyvä ja kuulemma nytkin oli semmoinen, jonka saattoi ohittaa ironisena vittuiluna, mutta laulaja Sakari Ojanen näytti ihan vilpittömästi olevan sitä mieltä. Ei siinä mitään, noinhan ammattimies esiintyy ja hoitaa tonttinsa, eikä sorru epävarmaan ja itseriittoiseen keljuiluun.

Itse ensimmäistä kertaa itsekin tuolloin helmikuussa yhtyeeseen tutustuin tuolla keikalla ja heidän ilmava sekä kepeän rankka ilmaisu vei mennessään. Sieltä ostamani heidän ”Treachery Of Senses”- debyyttialbuminsa olen kerinnyt kuuntelemaan puhki ja olikin ilo kuulla pienen tauon jälkeen näitä kappaleita jälleen. Yhtye esiintyi varmasti, asiallisesti, hillitysti ja vähäsanaisesti, kuten ennenkin. Harmi vain, ettei enemmän ihmisiä innostu tästä orkesterista/vaivautunut paikalle. Suomessa tämän tason herkkyyden, soittotaidon, grooven ja rankkuuden yhdistäminen näin kansainvälisesti on melko harvinaista, varsinkin ”Iren” lopputäppäilyt nostaa aina hymyn huulille. Nyt ainoa ongelma yhtyeellä onkin se, että mielellään kuulisi lisää uusia loistavia kappaleita heiltä, jonka tosin Sakari välispiikissään mainitsi, että lisää on tulossa. Jäämme odottamaan sitä.

Oddlandin lopettaessa ei mennyt aikaakaan, kun illan toinen akti, Vulture Industries, aloitti soittonsa. Kerkesin yhtyeeseen tutustua kappaleen verran ja se oli niin korkealentoista ja teatterimaista taidetta, että se pääni yli lensi kuin kurkiaura, joten odotukset eivät olleen kovinkaan korkealla. Yhtye asteli lavalle kuin tullen esittämään folk-musiikkia, kitaristin tukka oli perseen yli ja kaikki kielisoittajat esiintyivät paljain jaloin – pieniä jänniä kummallisuuksia. Musiikki oli melko kepeää, suhteellisen kevyttä keskitempoista runttausta, välillä mieleen tuli jopa Mastodon ilman sitä menevää rokkausta. Yhtyeen soittajat hakeutuivat oudosti lavan reunoihin, jolloin itse laulaja pääsi valloilleen. Hänestä tuli mieleen ilmestys aivan kuin Simon Pegg ja Jack Black olisi saanut yhteisen lapsen. En usko kenenkään saavan yhtä samaa fiilistä tästä orkesterista, kaikilla varmasti omat havaintonsa ja näkemyksensä tästä yhtyeestä. Yhtye ei tullutkaan selittelemään mitään vain esiintymään.

Kuvailisin yhtyeen esiintymistä yhdellä sanalla: hämmentävä. Sen selkeä vetovoima on laulaja, Bjørnar E. Nilsen ja hänen sekopäinen karismansa. Yhtye ei oikeastaan kiinnittänyt missään vaiheessa hänen toimintaansa huomiota, vaan keskittyi soittamaan, kun hän otti Nosturin näppeihinsä. Mies vatkasi raajojaan, pomppi kuin jänis ympäri lavaa välillä marssien eestaas, pudotteli mikkiään aivan kuin tarkoitusenomaisesti, puhui välillä ruotsia välispiikin aikana ja pomppasi väliajoin lavalta ravaamaan ensin lavan ja yleisön väliin, sitten ympäri yleisöä, jotka peloissaan seisoivat paikoillaan odottaen mitä seuraavaksi tapahtui. Vaikka miehen laulutaito oli mitä oli, sitä ei edes huomannut kun keskittyi hänen kauhutalon klovnimaiseen ja teatraaliseen oopperalaulua parodioivaan ilmaisuunsa.

Keikka sai vain kummallisempia viboja vanhetessaan. Kohokohtana oli toimintaa kuvaavamman sirkustyylinen kappale, jonka aikana laulaja istuskeli hetken perseellään, kunnes konttasi basistin taakse ja tarttui hampaillaan kaverin polvitaipeesta. Tämmöinen uhkaava, painostava, mutta hilpeä tunnelma oli koko ajan yllä. Laulaja hallitsi koko salia ja voittikin muutaman biisin jälkeen hämmentyneen ja pelokkaan yleisön puolelleen. Toimii varsin hyvin, jopa liian hyvin lämmittelijävetona. Ihan jo tämän kokemuksen takia kannatti tulla, en ole koskaan aiemmin mitään tämmöistä vetoa ja sen tunnelmaa tavannut.

Vulture Industriesin kerätessä kimpsunsa ja kadottuaan paikalta, niin lyhyehkön tauon jälkeen aloittikin sitten illan pääaktimme. Keikka näytti loistavalta, puolillaan olleen Nosturin salin yleisöön iski musiikki kyntensä kuin pehmeään, silputtuun lihaan, soitto kulki moitteettomasti, josta erityismaininta rumpujen taakse. Laulaja veti karismaattisesti persoonallisen korkealla lurittelevalla ja nenäkirkuvalla äänellään. Yhtye näytti hyvältä ja esiintyi valtavalla hurmoksella ja ammattimaisella asenteella, eikä pahaa sanaa pystynyt keksimään keikasta, jota ei olisi joku voinut ampua paskana mielipiteenä alas. Ainoa ongelma tässä oli se, etten vain tuntenut mitään, minkä muu yleisö näytti tajuavan ja omaksuvan.

Minulla menikin koko keikka aikaa miettiessäni, miksi en vain pysty tästä innostumaan vaikka kaikki olisi heidän annissaan kuinka kohdillaan, jotta olisin kuumaa mannaa yhtyeen edessä. Aivan kuin yrittäisi esitellä ystävälleen jotain, mistä olisi aivan varma hänen pitävän – itse olisin tässä skenaariossa se ystävä. Itselleni musiikki on kuin yhtyeen esiintymisasut: liian siistiä, puhdasta ja etäistä. Soitossaan heillä on kyllä järki näpeissään ja kaikella on paikkansa, eikä touhu sorru soittorunkkailuksi tai omalla paskalla pelaamiseksi. Kappaleista vaan tuntui puuttuvan se jokin, mikä olisi liikuttanut jotain tunnetasolla ja herättänyt jotain sekä aivoihin että kroppaan möyryämään. Jäin kaipaamaan lisää rumuutta, särmää ja teräviä kulmia, vaaraa ja arvattomuutta. Totta kai moni sanoisi, että Leproushan on juuri tätä kaikkea, mutta itse en sitä niin koe. Ehkäpä heidän musiikkinsa iskee joskus tulevaisuudessa, kun olen eri ihminen kuin nyt, nyt joudun vain jättäytymään tästä junasta pois.

Joten varsin mielenkiintoinen, inhottava ja pään haasteilla täyttävä tunne jäi tästä illasta. Jostain syystä keräsin pahaa oloa, että en pääaktista innostunut, mutta vittu sentään, kaikkeen ei voi pakottaa itseään, ei edes niihin sukurutsaustanhuihin. Kuitenkin oli hyvä asia että kävi tämmöinenkin ilta, hankala ja vaikea semmoinen. Ei sovi aina kaikki olla pelkkää mahtavuutta tai paskaa, joskus pitää olla myös nihkeän inhottavaa, mutta silti niin mielenkiintoista. Kenties oppii itsestään ja osaa haastaa musiikkimakunsa uudestaan. Suosittelen mielelläni kaikkia illan bändejä kaikille, mutta kannattaa varsinkin käydä tarkistamassa Vulture Industries itse paikanpäällä. Saatat joutua hämmentävien asioiden äärelle.

Raportti: Ville Syrjälä