”Let’s Do Some Rock’n’Roll Business!” – uutukainen ohjelmatoimisto Undie Agency julkisti rosterinsa ja hyvältä näyttää!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.1.2017

Undie Agency on kotimaiseen vaihtoehto-soundiin keskittynyt kahden hengen ohjelmatoimisto, joka toimii Jyväskylästä käsin. Toiminta on vielä vasta alkutekijöissään, mutta puljun artistikattaus on monipuolinen ja raikas; otteita löytyy niin folkahtavasta popista, tummanpuhuvasta housesta, räiminnästä jossa mekkala on läsnä, kuin tajuntaa sulattavasta louhinnastakin – genrerajoja ei tunneta, punainen lanka tuntuisi löytyvän yhtyeiden omaehtoisesta ilmaisusta. Toimittajan silmät kiiluivat kuitenkin eritoten esimerkiksi sellaisten nimien kohdalla kuin Boar, Bonehunter, Kürøishi, Jarse ja U.F. Ojala, joista kahden viimeisenä mainitun bisneksiä hoidetaan yhteistyössä Alt Agency & Managementin kanssa. Henri Tuunanen on toinen mies kiinnitysten takana, sain onnellisesti hänet haastateltavakseni.

Henri, firman käyntiin polkaisemisesta on tullut kuluneeksi kohta kaksi viikkoa. Mikä meininki, onko ajo kovaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Meininki on hyvä ja ajo on kovaa. Viime syksystä alkaen ollaan pohjustettu tätä yritystoiminnan polkaisua käyntiin ja nyt hommat ovat lähteneet rullaamaan. Tuntuu todella palkitsevalta ja mielekkäältä päästä työskentelemään itselle mieluisassa ympäristössä.

Teette tätä hommaa Jesse Brandelinin kanssa. Artistivalintoja katsoenkin tulee mieleen, että olette ainakin todella musiikkiin vihkiytyneitä tyyppejä. Opiskelette molemmat kulttuurituotantoa, joten ajatus ohjelmatoimiston perustamisesta on varmasti tuntunut luontevalta, mutta kuinka yhteistyö syntyi ja miten toimitte tiiminä?

– Meillä oli kulttuurituotannon opintoihin kuuluvat yrittäjyys- ja talousopinnot viime syksyllä, jonka seurauksena Undie Agency sai alkunsa. Molemmat meistä on vannoutuneita musadiggareita, mutta molemmilta löytyy vähän erilaiset taustat. Yhdessä muodostetaan toimiva tiimi ja tietämystä löytyy todella erilaisista musatyyleistä. Musatyylit painottuu meillä siten, että Jessellä on elektronisempaa ja kevyempää kamaa ja minun edustuksessa olevat bändit on taas enemmän kitaravoittoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mistä muuten firman nimi?

– Nimessä yhdistyvät underground- ja indie-käsitteet, jotka kuvaavat edustamiamme artisteja sekä omaa toimintaamme. Arvostamme erilaisia alakulttuureita ja tyylilajeja, jotka eivät välttämättä ole suurelle yleisölle mitenkään tuttuja.

Ohjelmatoimiston palvelujen ohella ilmoitatte tarjoavanne osaamistanne tapahtumatuotannoissa, kokemusta näkyisi olevan roimasti kotimaisella festarikentällä ja reissaaminenkin on tullut tutuksi Death Hawksin Euroopan rundilla, kiertuemanagerin roolissa. Lisäksi ilmeisesti tiskijukan hommat natsaa.. Onko siis jotain levyjä, jotka ovat olleet kovassa kulutuksessa viime aikoina? Laitetaan helmet jakoon!

– Tosi sekalaisesti on tullut kuunneltua viime aikoina musiikkia. Tosi tarkkaan tulee seurattua nykyään kaikkia uusia kotimaisia bändejä, mutta tutut ja turvalliset bändit toimii myös aina. Aika paljon Sonic Youthia ja Dead Moonia on tullut viime aikoina fiilisteltyä. King Gizzard & The Lizzard Wizardin ”Nonagon Infinity” ja Dungenin uusin ovat myös soineet paljon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotimaisista levyistä eniten tässä hiljaittain ovat soineet Oranssi Pazuzun ”Värähtelijä” ja Jukka Nousiaisen uusin. Viime perjantaina julkaistua Litku Klemetin ”Juna Kainuuseen” -levyä on tullut nyt kuunneltua myös useaan otteeseen. Slowdiven uusin biisi herätti kovan kiinnostuksen tulevaa albumia kohtaan, joka on henkilökohtaisesti ehkä vuoden odotetuin levy.

No niin, kovaa kamaa levylautasella. Vielä pari tähän loppuun, eli miltä näyttää vuosi 2017 Undie Agencylle ja mistä tällä hetkellä eniten fiiliksissä?

– Vuosi 2017 näyttää Undie Agencyn ja Undien artistien puolesta todella lupaavalta. Todella paljon uusia ja sairaan kovia julkaisuja on tulossa. Lisäksi pari Euroopan kiertuetta ja paljon kaikkea siistiä. Niistä tiedotetaan lisää vähän myöhemmin.

Jes, mahtavaa! Kiitos paljon haastattelusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kiitos!

Ei muuta kun toimisto luupin alle ja seurailemaan, mitä tuleman pitää!

http://www.undieagency.fi
https://www.facebook.com/undieagency
https://www.instagram.com/undieagency

Haastattelu: Mikko Toukola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat