Levyharrastajasta levykauppiaaksi: Seinäjoelle avataan uusi levykauppa kesäkuussa

Kirjoittanut Teemu Esko - 25.5.2016

yleisö2Seinäjoki on ollut jo lähes 10 vuotta ilman levykauppaa Monosen levykaupan palettua 2007. 30 vuotta vinyylejä harrastanut Olli Nuutinen aikoo avata kesäkuun toisella viikolla kaupunkiin uuden Piisamin levykaupan, joka keskittyy sekä uusiin että vanhoihin vinyylilevyihin, mutta muitakin formaatteja on saatavilla. Nuutinen kertoo:

”Olen omista levyistäni karsinut myyntiin noin tuhat. Ainakin saman verran tai vähän enemmänkin jäi hyllyyn.”

”Kaikkia formaatteja on myynnissä eli myös CD-levyjä ja kasetteja löytyy.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nuutinen oli pitkään haaveillut omasta levykaupasta, mutta vasta työttömäksi jääminen avasi mahdollisuuden. Hän kommentoi asiaa seuraavasti:

”Se antoi rohkeutta yrittää tehdä jotain muutakin, kuin hakea uusia päivätöitä. Vaimoani Sannaa on kiittäminen ajatuksen ilmoille heittämisestä ja rohkaisemisesta.”

Vaikka levymyynnit ovat laskeneet musiikin siirryttyä verkkoon, vinyylien myynti on moninkertaistunut viime vuosina. Nuutinen kertoo aiheesta seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Vinyylissä on toisenlainen tunne ja erilainen soundi. Sitä kuunnellessa pitää nähdä vähän vaivaa ja siihen pitää keskittyä toisella tavalla.”

Hän uskoo myös alueelta löytyvän asiakaskuntaa:

”Lähialueilla olevat musiikkimessut ja -tapahtumat ovat aina täynnä myyjiä ja asiakkaita.”

Lähde: Epari.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat