Lopettakaa suoratoistosta valittaminen ja menkää töihin

Kirjoittanut Toimitus - 16.7.2015

kauno turpeinen Olen raskaalla sydämellä joutunut seuraamaan viime aikojen uutisointia siitä, että aikuiset, imetysiän reippaasti ylittäneet ihmiset valittavat, etteivät saa musiikkiharrastuksestaan tarpeeksi rahaa. Kyllä minäkin iloitsisin, jos saisin rahaa esimerkiksi Jaloviinan juomisesta tai nussimisesta, mutta maailma ei ole reilu.

Sitä paitsi, vaikka maailma olisikin reilu, se muuttuu. Levyistä ei enää makseta kahtakymmentä euroa, ja rehellisesti sanottuna levytyssopimusta tarjoavat kusettavat teitä, arvon muusikot. Levy-yhtiöt odottavat jo valmista fanipohjaa, maksavat olemattoman pientä rahaa musiikkivideoiden kuvaamisesta ja muusta markkinoinnista ja käärivät kahisevat edelleen taskuihinsa. Silloin kun vedenpinta nousee, vain hullu kasaa valleja rantaan ja viisas taas rakentaa veneen.

Fakta on, että levytyksistä ei saa enää rahaa, koska tietoyhteiskunta. Onhan se aika saatanan epäreilua, mutta olkaa hyvä, tässä on maailman pienin viulu – pöllin sen juuri entiseltä pimiötyöntekijältä. Bändin on hankittava tänä päivänä tulonsa muualta kuin levyistä. Rahat tulevat tänä päivänä keikoista ja siitä, että pidetään huoli oikean ihmisen taskuun tulevasta pennistä, esimerkiksi nimenomaan fanituotteiden osalta. Elektronisen musiikin tekijät turvautuvat tänä päivänä levy-yhtiöiden sijaan musiikkia levittäviin yhtiöihin, eivätkä he tunnu valittavan tulojen vähyyttä. Jos taas näistä ei tule tarpeeksi rahaa, siinä tapauksessa minulla on vain yksi neuvo: Mee töihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kauno Elisabet Turpeinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat