Loudnessin ”Rise To Glory” – Vanhan idän auringon himmenneet säteet

1980-luvun japanilainen hard rock- ja hevi-ihme Loudness on ehtinyt arvostetun kitarasankarinsa Akira Takasakin luotsaamana jo 27. pitkäsoittolevyynsä. Vuonna 1981 perustetun veteraaniyhtyeen levytystahti on ollut koko sen uran ajan hengästyttävä. Matkaan ei ole mahtunut kolmea vuotta pidempää levytystaukoa, ja parhaimmillaan yhtye on edennyt jopa kahden albumin vuosivauhdilla. Kyseiselle ajanjaksolle mahtuu mukaan vielä 2 EP:tä ja sylillinen live-äänitteitä, joten luovuuden saati ahkeruuden puutteesta Loudnessia on turha läksyttää.

Yhtye nousi pinnalle läntisessä maailmassa vuonna 1985 viidennen pitkäsoittonsa, sittemmin heavy rock -klassikoksi tituleeratun ”Thunder In The Eastin” myötä. Takasakin lisäksi yhtyeen kokoonpanossa ovat mukana edelleen alkuperäisbasisti Masayoshi Yamashita ja 90-luvun yhtyeestä taukoa pitänyt, makean raspiäänen ja hauskan japsiaksentin omaava laulaja Minoru Niihara. Oli yhtyeen musiikista sitten mitä mieltä tahansa, on edellä mainittu kolmikko yhä kiistatta olennainen osa nousevan auringon maan ja sen merkittävimmän metaliairueen eksoottista ominaissoundia.

Loudness kurottaa ”Rise To Glorylla” kauas taakse historiaansa, eikä päästä konventionaaliseen heavy metaliin tottunutta kuulijaa helpolla. Eteerisen uhkaavan mutta valitettavan sekavan ja muusta albumista irrallisen instrumentaali-intron ”8118″ perään läpsähtääkin sitten yllättäen aivan eri suunnalta: Sähäkällä kasaririffittelyllä starttaava mutta laiskalla tempolla hölkkäävä ja täysin överiksi vedetyn tilusoolon myötä kauas korniuden puolelle lipsuva hard rock -pala ”Soul On Fire” ei irtoa sitten alkuunsakaan. Skid Row -tyylisen, duurivoittoisen ja groovaavan tukkarock-boogien ja speed metalin välillä juuri ja juuri kasassa pysyvä biisi koostuu kummallisen irrallisista keskinäisistä osista. Kappale feidautuu vauhtiin päästyään pois juuri ennen komeimpaan kliimaksiinsa sukeltamista ja jättää jälkeensä todella kummallisen tunnelman.

Acceptin klassikkoarkusta jämäkät pääriffinsä lainaavat ja pehmeistä, slovarimaisista etukertosäkeistä uutta voimaa säkeistöihinsä ammentavat ”Go For A Broke” ja ”Until I See The Light” osoittautuvat alkutotuttelun jälkeen albumin kantavimmiksi kappaleiksi. Jälkimmäisenä mainittu tarvitsisi tosin rutkasti paremman kertosäkeen noustakseen täyteen potentiaaliinsa. ”The Voice” on puolestaan kummallinen sekoitus Amerikan mallin groove-metallia, imelää soft rockia ja 90-luvun grungahtavaa vaihtoehtorockia. Kappale tiputtaa metallipuritaanit takuulla matkasta. Tuollainen ennenkuulumaton cross over -meininki on perinnemetaliyhtyeen kohdalla toisaalta pelkästään virkistävä piirre. Ja onhan se ollut ominainen osa Loudnessin soundia myös yhtyeen uran alkuaikoina. Muusta konseptista musiikillisesti radikaaleimmin poikkeava kehnohkon speed thrashin ja groove metalin välillä operoiva ”Massive Tornado” sisältää albumin tarttuvimman kertosäkeen ja bridgen.

Alice In Chainsin utuisan ”Sap”-EP:n äänimaisemia ja free jazzia sekoitteleva, puoliakustisen ”Kama Sutra” -instrumentaalin myötä matkataankin jonnekin aivan toisaalle psykedeelisempiin tunnelmiin. Heti perässä seuraavat sitten albumin powermetallinen nimibiisi, ja kappale ”Why And For Whom” Helloween-pastissimaisuuksineen. Kyseiset kappaleet sekoittavat entisestään albumin sanalla sanoen laveaa musiikillista linjaa. Albumin loppusuoralla ”No Limits” on pitkälti keskitempoista D-luokan Judas Priestiltä kuulostavaa kesyä rokkailua. Albumin päättävät yhtyeen alkuajoista muistuttava, doomisti grungahtava vaihtoehtorock-biisi ”Rain” ja tasapaksusti pököttävä ”Let’s All Rock”.

Loudness soittaa ”Rise To Glorylla” hyvin autenttisesti hiomattomalla studio-live-meiningillä ilman liiallisen kliinisyyden tavoittelua. Kappaleet tuovat iholle yhtyeen 1980-luvun puolivälin nostalgiset ja hurjuutta uhkuvat tunnelmat mutta vain valitettavan pieninä henkäyksinä. Uutukaisen vertailukohdiksi nousevat joka tapauksessa yhtyeen tuotannon alkutaipaleen kulmakivet: aikaansa edellä ollut kokeileva, hiomaton ja vaihtoehtometalinen klassikkoalbumi ”Disillusion” (1984) ja suorempaa, tuotetumpaa heavy metal -linjaa edustava ”Lightning Strikes”(1986). Totuus on kuitenkin se, että Loudness on onnistunut tarjoilemaan joskus tuolloin aiemmin samaiset musiikilliset teemat paljon tehokkaammissakin paketeissa kuin mitä tällä kertaa. Valitettavaa on, että ”Rise To Glorylta” puuttuvat ”Dream Fantasyn” ja ”Crazy Nightsin” tasoiset timanttibiisit tai edes ”Ashes In The Skyn” tasoiset hyvät biisit.

Vaikka Akira Takasaki onkin teknisesti ottaen edelleen yksi viihdyttävimpiä, melodiatajuisimpia ja ärhäkimpiä perinteisen heavy metalin kitaristeja, ihmetyttää herran rajusti tilanteesta riippuen ailahteleva tyylitaju niin säveltäjänä kuin sovittajanakin. Tilannetta ei auta, että kappaleiden monenkirjavista tyylisuunnista riippumatta jokaisesta albumin kappaleesta löytyy tälläkin kertaa se pakollinen, läpeensä nuotteja täyteen ympätty, sovituksellisesti lähes poikkeuksetta tarpeeton tilutus-soolo. Takasakin onnistumisen hetket tulevat nykyään esiin enemmältikin yksittäisissä kitarariffeissä, kitara-licseissä, -sooloissa tai yksittäisissä soolojen osissa. Harmillisinta on, että miehellä menee vielä 57-vuotiaanakin kitaran suvereenin hallinnan todistelu suurempien musiikillisten kokonaisuuksien hallinnan ja ehjien kappaleiden rakentamisen edelle. Ja vaikka takana on jo yli kolmekymmentä virallista äänitettä, on Takasaki Loudnesseineen edelleen heikoimmillaan jäsenneltyjen albumikokonaisuuksien rakentajana. Se, meneekö tämä kaikki vain kummallisen japanilaisen näkemyksen, maun ja huumorintajun piikkiin, jääköön kunkin oman tulkinnan varaan.

6/10

Kappalelistaus:
1. 8118 (instrumental)
2. Soul on Fire
3. I’m Still Alive
4. Go for Broke
5. Until I See the Light
6. The Voice
7. Massive Tornado
8. Kama Sutra (instrumental)
9. Rise to Glory
10. Why and For Whom
11. No Limits
12. Rain
13. Let’s All Rock