Lukitkaa vaimonne ja tyttärenne: Hardcore Superstar klubikiertueelle syyskuussa Suomeen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.6.2018

Ruotsin suosituimpiin rock-bändeihin lukeutuva Hardcore Superstar saapuu syksyllä Suomen-kiertueelle. Syksyllä uuden albuminsa ”You Can’t Kill My Rock ’N Roll” julkaiseva Hardcore Superstar esiintyy Turun Logomossa torstaina 27. syyskuuta, Tampereen Pakkahuoneella perjantaina 28. syyskuuta ja Helsingin The Circuksessa lauantaina 29. syyskuuta. Lämmittelijänä esiintyy ruotsalaisbändi Smash Into Pieces. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy huomenna perjantaina 15. kesäkuuta.

Göteborgilaislähtöinen Hardcore Superstar tunnetaan loistavana live-esiintyjänä, joka antaa keikoilla kaikkensa. Viime viikolla bändi soitti yli 22 000 fanille Sweden Rockissa keskiviikon pääesiintyjänä, ja heinäkuussa vuorossa on myös festariveto Suomessa Qstockissa. Uudelle levylleen ”You Can’t Kill My Rock ’N Roll” bändi on onnistunut vangitsemaan keikkojen räjähtävän energian. Albumi julkaistaan juuri ennen syksyn Suomen-keikkoja 21. syyskuuta, mutta siltä on päästy jo kuulemaan hyvää lupailevat singlet ”Have Mercy On Me”, ”Bring The House Down”, ”Electric Rider” ja ”Baboon”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lämppärinä soittava Smash Into Pieces on kasvanut yhdeksi kiinnostavimmista ruotsalaisista rock-bändeistä, joka kiertää aktiivisesti myös ulkomailla. Viime vuonna kolmannen albuminsa ”Rise & Shine” julkaissut örebrolaisyhtye on keikkaillut aikaisemmin muun muassa Amaranthen, Halestormin ja Mustaschin kanssa.

KEIKAT:
Hardcore Superstar (SWE)
+ Special Guest: Smash Into Pieces (SWE)

To 27.9.2018 Logomo, Turku
Liput palvelumaksuineen alkaen 35 euroa Lippupisteestä
K-18, ovet klo 18.30

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pe 28.9. Pakkahuone, Tampere
Liput palvelumaksuineen alkaen 33,50 euroa Lippupisteestä ja Tiketistä
K-18, ovet klo 19.00

La 29.9. The Circus, Helsinki
Liput palvelumaksuineen alkaen 34 euroa Ticketmasterista
K-18, ovet klo 20.00

Liput myyntiin pe 15.6.2018 klo 9.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat