Lutakko Liekeissä -ohjelma valmis ja päiväliput myynnissä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 2.7.2015

Jex ThothSanfranciscolainen psykedeelistä doomia soittava Jex Thoth ja ruotsalainen pop/postpunk-yhtye Vånna Inget ovat Lutakko Liekeissä -festivaalin viimeiset ulkomaiset kiinnitykset. Elokuun 28. ja 29. päivä vietettävän juhlan kotimaisen tarjonnan täydentävät SMC Lähiörotat ja Area52. Lutakko Liekeissä ei ole vain musiikkifestivaali; oheisohjelmana järjestetään Old Fat & Slow ja Future Fats -skeittikisat.

Liekkien päiväkohtainen ohjelma on nyt julkaistu ja yhden päivän liput ovat myynnissä Tiketissä sekä Jelmun nettikaupassa. Kahden päivän aikana kolmella lavalla nähdään yhteensä 29 bändiä, perjantaina mm. Disco Ensemble, Musta Paraati ja The Meteors ja lauantaina Stam1na, Merchandise ja Night.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Sabbath -henkistä 70-lukuista doom-metallia Jefferson Airplanen hippirockiin ja Amon Düül II:n psykedeliaan yhdistävä Jex Thoth perustettiin vuonna 2007 nimellä Totem, mutta bändi nimettiin pian uudelleen naisvokalistinsa mukaan. Jex Thoth on julkaissut kaksi albumia; nimetön debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2008 ja ”Blood Moon Rise” 2013. Lutakossa yhtye nähtiin viimeksi viime vuoden syyskuussa. Keväällä Jex Thoth kiersi Eurooppaa yhdessä Blues Pillsin ja Truckfightersin kanssa ja aloittaa nyt oman Euroopan-kiertueensa Lutakko Liekeissä -festivaalin pihalavalta lauantaina 29. elokuuta.

Vånna Inget on urallaan ehtinyt julkaista tähän mennessä kaksi albumia: ”Allvar” (2011) ja ”Ingen Botten” (2013). Vaikka vokalisti Karolina Engdahlin laulukielenä on ruotsi, on yhtye kiertänyt ja saavuttanut suosiota myös muun muassa Saksassa ja Yhdysvalloissa. Liekeissä Vånna Ingetin punk-vaikutteista poppia kuullaan ensi kertaa keikalla Suomessa.

SMC Lähiörotat esiintyi ensimmäistä kertaa Jyväskylässä viime vuoden Lutakko Liekeissä -festareilla, ja nyt bändi nähdään Jyväskylässä ja Liekeissä toistamiseen. Keväällä julkaistiin SMC:n toinen albumi ”Ja niin se menee”. SMC Lähiörotat on helsinkiläinen rap-yhtye, johon kuuluvat Juno, Avionin Prinssi, Erä-Koira ja Thono Slowknow.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lutakko Liekeissä tarjoaa viime vuoden tapaan ilmaista oheisohjelmaa Lutakko Liekeissä Sideshows -otsikon alla. Parina edellisvuonna Yläkaupungin Yön yhteydessä järjestetty ja suuren suosion saavuttanut ”skeittiveteraanien” leikkimielinen Old Fat & Slow -kilpailu siirtyy järjestettäväksi osana Sideshows-ohjelmaa Lutakonaukiolla lauantaina. Perjantaina edustettuna on uusi skeittarisukupolvi Future Fats -otsikon alla. Sideshows -ilmaisohjelman livemusiikkitarjonnasta vastaavat The Splits, Kuudes Silmä, Jaakko Aukusti, Nancy, Läskit Lokit, Total Recall sekä uutena kiinnityksenä jyväskyläläinen rap-ryhmä Area52.

Lutakko Liekeissä -festivaalin liput ovat myynnissä Jelmun nettikaupassa sekä Tiketissä. Kahden päivän lippu maksaa 50 euroa (Jelmun jäsenille 45e). Perjantain yhden päivän lipun hinta on 30 euroa ja lauantain 35 euroa. Tiketistä ostettaessa hintoihin lisätään palvelumaksu.

Lutakko Liekeissä -festivaalin järjestävät yhteistyössä Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys Jelmu ry sekä Fullsteam Agency.

LUTAKKO LIEKEISSÄ 28.-29.8.2015:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perjantai:
DISCO ENSEMBLE, THE METEORS (UK), MUSTA PARAATI, SANTA CRUZ, MNTTT, TUUTTIMÖRKÖ, JKL RAP ALL-STARS, FLESH ROXON, FORESEEN, ROCK
Sideshows: KUUDES SILMÄ, JAAKKO AUKUSTI, AREA52, Future Fats -youth skate

Lauantai:
STAM1NA, JEX THOTH (USA), MERCHANDISE (USA), NIGHT (SWE), VÅNNA INGET (SWE), SMC LÄHIÖROTAT, ASA & BAND, LAPKO, ATOMIROTTA, LIKANEN ETELÄ, HISSER, APINA
Sideshows: THE SPLITS, NANCY, TOTAL RECALL, LÄSKIT LOKIT, Old Fat & Slow -mature skate

Ei ikärajaa / Anniskelualueet K-18

Ennakkoliput alk. 50€/2pv (Jelmun jäsenille 45€), 30€/pe, 35€/la
www.jelmu.net/lutakko-liekeissa-2015

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.tiketti.fi/tapahtuma/33012

Luetuimmat

Uusimmat