Madball – Hardcore Lives

Kirjoittanut Juha Attola - 24.6.2014

NYHC:ta isolla asenteella soittava Madball on saanut valmiiksi seuraajan neljä vuotta sitten julkaistulle ”Empire”-albumilleen. ”Hardcore Lives” on yhtyeen kahdeksas täyspitkä, jonka julkaisee Nuclear Blast.

Albumi alkaa introlla, joka johtaa nimikkokappaleeseen ”Hardcore Lives”. Nopeatempoinen kappale iskee suoraan kuuntelijan kasvoille, nyt ei pelleillä. Madball on tullut todistamaan, että vaikka hardcore-genren alla tänä päivänä näkeekin jos jonkinlaista pelleä ja poseeraajaa, nämä New Yorkin kaverit eivät kuulu siihen ryhmään vaan ovat aitoa asiaa. Vuosien varrella yhtyeen musiikkiin on tarttunut mukaan myös metallivaikutteita, jotka kuuluvat tässä melkoisen vahvoina. Onpahan yhtyeen musiikkia nimitetty myös crossover thrashiksi, mutta itse kuitenkin pitäytyisin tuossa New York hardcore -genressä.

Tahti jatkuu yhtä huimana seuraavassakin kappaleessa ”The Balance”. Bändi tuntuu olevan pirteämmässä iskussa kuin vuosiin, ja tämä on selkeästi kovempitasoinen levy kuin edeltäjänsä. Albumilta löytyy myös aikaisempaa rokimpaa Madballia, esimerkiksi kappaleessa ”Doc Marten Stomp”. Tämä tietenkin lisää albumin kiinnostavuutta siinäkin mielessä, että levyltä löytyy hieman entistä monipuolisempia kappaleita. Pääpaino on kuitenkin tutussa Madball-myllytyksessä, eikä tuota rokkivaihdetta ole liikaa käytetty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumilta löytyy myös joukko vierailevia tähtiä, eivätkä he mitään turhia nimiä olekaan, vaan mukana on kovan luokan tekijöitä. Ensimmäisenä vieraana kuullaan Terror-yhtyeen Scott Vogelia kappaleessa ”True School”. Kyllähän näillä herroilla on homma niin hyvin hallussa, ettei tähän vetoon ole juurikaan mitään lisättävää. Ei ole mikään untuvikko tällä alalla seuraavakaan vieras, nimittäin H2O-yhtyeen vokalisti Toby Morse. Kappale ”My Armor” on yksi levy kovimpia vetoja: vajaa kaksiminuuttinen, vanhan koulun hardcorea kunnioittava ralli. Vielä yksi vieras on mahtunut mukaan, ja nyt vedetään todella metallisella vaihteella, kun mukana on Walls Of Jericho -vokalisti Candace Kucsulain. Tässä kohdaa ehkä voidaankin käyttää tuota crossover thrash -nimikettä; vahvalla metallisävytteisellä poljennalla etenevä kappale ajaa kuitenkin hienosti asiansa eikä mene metalcore-pelleilyn puolelle.

Albumilla ei ole oikeastaan mitään suurempaa valitettavaa, päinvastoin kyseessä on ehdottomasti vuoden kovimpia levyjä, ellei jopa kovin. ”Spirit”, ”Mi Palabra” ja jo ennakkoon julkaistu ”DNA” ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, kuinka soittaa hardcorea metallisella otteella ja olla kuitenkin aidosti hc. ”Hardcore Lives” lunastaa nimensä antamat odotukset.

9/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.Intro
2.Hardcore Lives
3.The Balance
4.Doc Marten Stomp
5.DNA
6.True School
7.The Here And Now
8.Nothing To Me
9.My Armor
10.Beacon Of Light
11.Born Strong
12.Spirit
13.Mi Palabra
14.NBNC
15.For The Judged

https://www.facebook.com/madballNYC

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat