Madred : ”Prodigal Habits” -EP – Thrashahtavaa raskasrokettia nuorella hurmoksella

Lappeenrannan nuoremman polven thrash-/hard rock -nelikko Madred on kaahannut tuoreen ”Prodigal Habits” -EP:nsä myötä neljänteen viralliseen julkaisuunsa. Kolmen kitaran voimin sahaava, useaan suuntaan retrahtava raskaan rockin yhtye on toistaiseksi onnistunut kasvattamaan vuosien varrella paikallista underground-kohinaa ainakin kotikaupungissaan. Esiintymiskokemusta bändikisojen, MokomanStam1nan ja Riff Action Familyn kaltaisten bändien lämppäripestien, ja yhtyeen omien headline-keikkojen myötä yhtyeelle on seitsemän vuoden ikään tultuaan kertynyt varsin kivasti. Ahkeran keikkailun myötä puskaradiokin on kerennyt suitsuttaa lappeenrantalaisyhtyettä varsin tiukaksi ja lupaavaksi liveaktiksi. Marraskuussa yhtyettä odottavatkin itäisen Euroopan keikkatantereet, kun sen seitsemän maata kattava 11 keikan rundi tärähtää käyntiin.

Neljän biisin uusi Madred -EP on soundillisesti oikein kelpoa ja voimalla, kirkkaasti soivaa tavaraa. Sen äänityksestä ja miksauksesta vastaa Anal Thunderin taustalta tuttu Vesa Sinkko Rathouse Studiolta. Äänimaiseman kliinisyys korostaa sitä seikkaa, että Madredin yhteissoitto ei kiilaile, vaan on tarkkaan harkittua ja asianmukaisen jämäkässä kuosissa. Overkill -tyyppiselle rockille tuoksahtavalla sahauskaahailulla käynnistyvä ja Skid Row:n tyylistä, semi-tarttuvaa boogiekertsiä tarjoileva ”Prodigal” avaa pelin terhakasti. Asiallisesti nakutavat ”Opinion Strike” ja ”Hard Times” menevät vokaaliosuuksien suhteen vähän raakkuessa ja yliyritykseltä haiskahtavasti huutaessa.  ”Opinion Strikessa” yhtyeen kitarointi on, jos ei pysäyttämätöntä, niin ainakin lähestulkoon. Etenkin ”Hard Times” naputtaa vimmaisesti kuin ”Shout At The Devil”:n aikainen Mötley Crüe hiukkaskiihdyttimessä. Akustista kitaraa toimivana glam-mausteena hyödyntävä, maukkaan rujo ”Below The Keel” potkii myös napakasti alasuojukseen, vaikkakin hieman eri kulmasta kuin EP:n muut kappaleet. Tämä osoittautuu  eniten syvyyttä omaavaksi biisiksi useamman kuuntelukierroksen jälkeen kokonaisuudella, vaikka pieni laulun epävireisyys verottaa lopputulosta.

Paahtoa pienillä tavanomaisuuksista poikkeavilla nyanssiyhdistelmillä ja epätavanomaisemmilla crossover-piirteillä tekee Madredin musiikista mielenkiintoista kuultavaa. Tämä sama seikka on toisaalta myös yhtyeen puute, tai oikeammin, kuten rakentavasti sanotaan, kehitysosa-alue. Kehiytysosa-alue ovat myös välillä korniuden puolelle lipsahtavat kielikuvat ja fraasit tyyliin:

’You better learn to lie/otherwise they will take your dime/Like a mad dog on the chain/Wonder why and who’s to blame’, joita olisi hyvä jättää vähemmälle viljelylle. Tällä hetkellä yhtyeen taidokkaista, varsin monimutkaisista, tiukoista riffeistä ja lickseistä kasatut biisit notkuvat myös vaarallisen lähellä sitä pistettä, joissa niistä voi käyttää termiä riffinippu. ”Prodigal Habitsin” biisit pysyvät välillä kasassa venyen ja paukkuen, ja toimivat hyvällä tahdolla näin lyhyessä kokonaisuudessa. Välillä mietityttää, kuinka hyvin tyylillisesti täysin eri rockin tai metallin genrelajeista tyylitellysti lainatut kappaleiden osat ja tunnelmat sopivat toisiinsa saman biisin sisällä. Toisaalta myös mietityttää, kuinka tietoista yhtyeelle kyseinen biisien rönsyilevä tilkkutäkkimäisyys on. Välillä hyvänä ratkaisuna voisi toimia, että riffi ’x’ olisi hyvä jättää laatikkoon odottamaan siihen joskus myöhemmin paremmin soveltuvan osan tai biisin syntymistä, kuin ympätä se täysin eri puusta veistetyn osan tai riffin ’y’ osan kanssa yhteen samaksi kappaleeksi. Tämä seikka yhtyeen biisintekotalkoissa olisi hyvä ottaa huomioon, varsinkin ennen kuin se ehkä jossain vaiheessa lähtee tekemään pitkäsoittolevyä. Toisaalta tämä kyseinen ominaisuus on myös tunnistettava osa Madredin alkuvoimaista soundia. Laulaja-kitaristi Oskari Hurskainen on Judas Priestinsä, glam metallinsa, avosointupunkkinsa ja proto-thrashinsa opiskellut antaumuksella, vaikka iän ja laulutekniikan kehittymisen myötä uskon hänen laulusuorituksensa parantuvan nykyisestä vielä reilusti. Iän ja kokemuksen myötä biisintekotaidotkin jalostuvat vielä takuuvarmasti, ja kun vielä Hurskaisen vokaaliosasto saadaan loppuunsa hiottuun kuntoon, Madredia ei pysäytä mikään. Kaikki edellämainittu toki edellyttää yhtyeeltä töitä, töitä ja vielä kerran töitä, ja taas töitä ajatuksen alta. Se ei kuitenkaan liene ongelma, sillä asennetta, itsensä haastamista ja heittäytymistä jätkiltä löytyy jo tässä vaiheessa pirusti.

7/10

1. Prodigal
2. Opinion Strike
3. Hard Times
4. Below The Keel

Lue lisää aiheesta

Vandenberg’s Moonkings: MK II – Uudelleen kierrätettyä hard rockia freeseimmillään Hollantilainen kitarakettu Adrian Vandenberg kuului 1980-luvun loppupuoliskon arvostetuimpiin hevikitarasankareihin. Teaser-yhtyeen tuotannon ja o...
Energistä hard rockia Vantaalta – haastattalussa Blackcurrent Blackcurrent / Kuva: Jessica Johanson Blackcurrent on energiaa pursuavaa, tarttuvan rehellistä hard rockia soittava tuore bändi. Tiukat kitaralead...
Galactic Cowboys : ”Long Way Back To The Moon” – Houstonin melo-thrashaajat laskeu... Kuuleeko Houston? Meillä on ongelma! Teksasista puhaltaa taas astraalia pölyä. White Zombien, Ugly Kid Joen, Sacred Reichin, Dream Theaterin, Helmeti...
Kun rock on elämää suurempaa – The Grammers: Dream In A Minor Key Seitsemännen albuminsa julkaissut The Grammers on rikollisen vähälle huomiolle jäänyt retkue, huolimatta siitä, että takana on kahdenkymmenen vuod...