Magenta Harvest – Volatile Waters

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.1.2014

Tämä on yksi niistä tarinoista, kun kahden miehen projektit fuusioituvat viisihenkiseksi. Kotimainen Magenta Harvest on yksi näistä ja bändin miehistöön kuuluu mm. Finntrollin ja Mygrainin toiminnassa olleita jäseniä. Kliininen ja aavistuksen melodinen death metal on homman nimi levyllä ”Volatile Waters”, jolla matalavireiset soittimet ja ärjyvät laulut luovat murskaavan tunnelman. Murr!

Tämä projekti on startannut vuonna 2005, mutta demoja on saatu vasta 2011 ”A Familiar Room” ja 2012 ”Appararition Of Ending”-levyjen muodossa. Ukkeleilla ollut varmaan muiden projektien kanssa kiireitä, mutta hyvää kannattaa odottaa. Montaa techdeath-albumia muistuttavalla kansikuvalla varustettu eepos tuntuu ihan viimeisen päälle hiotulta. Näin asia taitaa olla myös itse musiikin puolella.

End and No Embrace”. Noin minuutin flow-tilan jäkeen alkaa nopealla temmolla varustettu mäiske, joka sisältää laukkakomppia ja melodiakuvioita. Puhdasta laulua kuullaan ajoittain, sopii oikein hyvin! Ensivaikutelma vaikuttaa Obscuran tasaisemmalta ja yllätyksettömämmältä pikkuveljeltä, mutta pikkuhiljaa alkaa omaleimaisuus näkyä. Humpampi ”Volatile Waters” on hauskaa ajanvietettä mättöä tasapainottamaan. Nopea ja rienaava ”A Symposium Of Frost” jää parhaiten mieleen vaihtelevuuden ja mielenkiintoisuuden vuoksi. ”Carrion Of Men” on puolieeppinen päätepiste tälle meiningille. Neljä/viisiminuuttisia pärinäralleja oli ihan mukava kuulla, medium plus, jos tämän pihvinä tilaisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sitten maku ja kuulonystyröiden erittelyyn: kliininen ja hiottu äänimaailma on selkääntaputuksen ansainnut – soittimet soivat ja erottuvat. Blast beatit ja erittäin hienot riffit saavat pään heilumaan ja pöytärummutuksen alkamaan. Syntetisaattoripohjat taustalla tekivät mukavan lisän muuten niin mureaan tunnelmaan, ja vokalisoitiin. Jotain tästä ikävä kyllä puuttui, ihan kuin tämän olisi kuullut ennenkin. Jo edellä mainittu lievä tasapaksuisuus harmitti välillä, mutta onneksi meno ja meininki korvasivat sen. Seuraavaa lättyä odotellessa!

Tuore, lupaava, asiansa osaavista ihmisistä koostuva Magenta Harvest kynii niskavilloja veitsenterällä suvereenisti. Koe sinäkin kananlihaefekti ja tue tätä poppoota kuuntelemalla heidän taidettaan.

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. End And No Embrace
  2. One Walks Down
  3. Spawn Of Neglect
  4. Volatile Waters
  5. Apparition Of Ending
  6. Interrupted Fleshwork
  7. Limbo In Rime
  8. Spiteful Beings To Earth Were Bound
  9. A Symposium Of Frost
  10. Carrion Of Men

www.facebook.com/MagentaHarvest

Kirjoittanut: Kristian Kankare

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat