Manowar – Lord of Steel -Live

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 3.9.2013

Joey DeMaion luotsaama Manowar teki vuonna 2013 kolmen klubikeikan verran massia Suomessa saakka osana The Lord of Steel -kiertuetta. Fanina olin tietenkin paikalla Tampereen Pakkahuoneella hyisenä maaliskuun iltana. Ennakko- ja jälkiporu lippujen hinnoista ja tietyistä muista asioista keikan ja kiertueen tiimoilta unohtui, kun yleisölle tykitettiin korvat täyteen klassikoita ja uutta materiaalia. Lisäksi kuulemma keikkoja taltioitiin tulevaa live-levyä varten. Mikäs siinä. Huudetaan ääni käheäksi – Fuck the world!

No niin, kiertueesta lupailtiin ensialkuun täyspitkää live-julkaisua, mutta toisin kävi. Ainakin toistaiseksi on tyytyminen tähän kuuden kappaleen lähestulkoon luokattomaan live-julkaisuun. Nähkääs live-levyssä (oli se sitten EP tai ei) pitäisi ihan oikeasti kuulla, että kyseessä on live-tilanteessa taltioitu esitys. Siinä on nyt osittain epäonnistuttu – vai onko yleisö oikeasti ollut noin hiljaa ja kohteliaasti taputellut, viheltänyt ja hurrannut vain kohdissa, joissa Eric Adams ei laula?! Ainakin Tampereella todistin, että yleisö oli joka biisissä mukana, mikä varmasti kuului vähintään Nokialle saakka.

Pakkahuoneelta ei tietenkään keikkaa ole narulle saatu, vaan mukana on Suomesta The Circuksen keikalla taltioitu ”Expendable”. DeMaion logiikan mukaan saadaan varmaan olla onnellisia, että edes yksi biisi on Suomen minikiertueelta mukana. Aivan sama, se oli ainakin yksi syy saada vajaa kahdeksan euroa tuhlattua iTunes-kauppaan. Kyseessä on siis todellakin julkaisun iTunes-arvostelu. Miksikö? Noh, koska levy tuli myyntiin sinne ensimmäisenä, noin 7 viikkoa ennen kuin varsinaisen CD-kiekon piti ilmestyä Suomessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tiedä nyt sitten, millä vehkeillä keikat on taltioitu, mutta jos miekkosilla on maailman parhaimmistoon luokiteltu studioympäristö äänityshommeleita, jälkikäsittelyä ja muuta kikkailua varten, niin miten tämä EP vaikuttaa niin kiireessä kasatulta? Pisteitä saa osittain se, että kuuden kappaleen aikana meno ja nauhoituksien laatu paranevat loppua kohden, mutta ei se pelasta tätä raakiletta. Toivottavasti kiertueelta saadaan kuulla vielä kunnon tupla-CD:n verran live-materiaalia, sillä nälkäiselle fanille tämä ei riitä. Nälkä tosin kasvoi syödessä eli levyä kuunnellessa.

Live-EP:stä on siis saatavilla CD-versiokin, joka on julkaistu Suomessa 23.elokuuta.

4/10

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
1.Thunder In The Sky Recorded Live At Gods Of Metal Festival, Milan, Italy – JUN/21/2012
2. El Gringo Recorded Live At Münchenbryggeriet, Stockholm, Sweden – MAR/10/2013
3. Expendable Recorded Live At The Circus, Helsinki, Finland – MAR/16/2013
4. The Lord Of Steel Recorded Live At Jahrhunderthalle, Frankfurt, Germany – OCT/20/2012
5. Hail Kill And Die Recorded Live At Stadium Live, Moscow, Russia – NOV/3/2012
6. Manowarriors Recorded Live At Mala Sportovni Hala, Prague, Czech Republic – OCT/24/2012

manowar.com

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat