Marit mekoissa ja vaarit lauteilla – Flow Festival, osa 2/2
Flow Festivalin toinen päivä oli pakko jättää logistisista syistä väliin ja ladata kaikki paukut festivaalin viimeiseen päivään. Oli siis aika pakata Kånken-reppu IPA:lla ja lähteä taas matkaan.
Matka Hel
sinkiin oli rankkojen kuurosateiden täyttämä, mutta pääkaupungissamme paistoi aurinko. Tulvivan moottoritien vuoksi matkantekoni oli hidasta ja minulta jäivät väliin Death Hawks sekä Kosminen Rönkkö! Sounds from Home. Olin hieman harmissani. Ehdin kuitenkin juuri sopivasti paikalle, kun Räjäyttäjät aloittivat keikkansa Zalando Factoryssa. Tunnelma oli kuuma ja kuuntelin sivukorvalla, miten joku nainen kertoi tohkeissaan seuralaiselleen jostain edellispäivänä näkemästään keikasta. Hän oli hyvin tohkeissaan. Räjäyttäjien intronauhan soitua ”Räjä Elektrik” lävähti käyntiin. Seurasin pari biisiä ja lähdin hiippailemaan Main Stagea kohti, sillä tiesin J. Karjalaisen kohta aloittavan keikkansa.
Karjalainen soitti laajennetulla kokoonpanolla: Mamba Assefa oli mukana, puhallinpojat ja tyylikäs steelkitara-herrasmies myös. Ensimmäinen biisi ”Doris” lämmitti yleisön kuin sähkösauna, ja kaikki yleisössä vellova ilo oli käsinkosketeltavaa. Melkein liikutuin siitä ympäröivästä tunnevyörystä. Karjalainen oli selvästi riemuissaan vastaanotostaan. Tunnelma ehkä vähän lässähti hitaan ”Sydänlupaus”-biisin aikana mutta nousi taas, kun vanhat kunnon hitit pistettiin kehiin. Encorena soitettiin ”Ankkurinappi”, ja lavan sivussa olleen ajastimen mukaan bändi käytti lava-aikansa viimeiseen sekuntiin asti. Kaiken kaikkiaan hyvä keikka.
Seuraavaksi tarkoituksenani oli katsastaa Thundercat Bright Balloonilla, mutta tungos oli niin käsittämätön, että en päässyt sukeltamaan sellaiseen paikkaan, missä joku ei olisi koko ajan halunnut kävellä minua päin. Totesin, ettei keikan seuraamisesta tule mitään, joten päätin häipyä. Luovin itseni ruokakojujen jonojen läpi toiselle puolelle aluetta, kunnes löysin viimein tilaa esimerkiksi kävellä. Kiersin koko alueen suuntanani viihtyisä ja rauhallinen, ilmaisen kahvin mekka pressikoppi. Minun oli myös tullut aika syödä. Turvauduin tälläkin kertaa hodariin, mutta eri kojusta kuin ensimmäisenä päivänä. Nakki oli eläimestä tehtyä ja vähän kuivakkaa. Sämpylää oli hieman liikaa, mutta soosi oli hyvää. Kylkeen vedin erään festivaalin sponsorin kauramaitokaakaota, jota jaeltiin väelle ihan ilmaiseksi. Tungoksesta ja inhimillisistä tarpeistani johtuen myöhästyin Descendentsin keikalta, mikä harmitti vietävästi.
Descendentsin ensimmäinen Suomen keikka ikinä tapahtui Black Tentissä. Väki oli villinä, siellä oli mosh pitiä ja crowdsurffaajia ja itse lä
hes 40-vuotias bändi kovassa iskussa. Kitaristi Stephen Egerton rämpytti soitintaan kuin pieni kalju eläin, ja hiki virtasi. Pari viikkoa sitten julkaistulta uudelta levyltä ”Hypercaffium Spazzinate” soitettiin myös muutama biisi, jotka toimivat hyvin siellä vanhemman materiaalin joukossa. Hengästyttävä konsertti, josta onneksi näin suurimman osan. Toivottavasti bändi tulee vielä uudestaankin Suomeen.
New Orderia olisin mennyt katsomaan, mutta piti alkaa valmistautua haastattelemaan Descendentsin nokkamiestä Milo Aukermania Kaaos TV:lle. Jä
nnitti vähän, mutta Aukerman oli onneksi erittäin mukava ja leppoisa mies, aika isällinen. Onnistuneen haastattelun jälkeen päätin kannatuksen vuoksi ostaa Descendentsin t-paidan krääsäkojusta. Etsiydyin myös drinkkibaariin, missä viiksekkäät nuoret herrat palvelivat tehden jäätävän kalliita drinkkejä jäätävän hitaasti. Tuhottoman pitkän ajan päästä sain whisky sourini, joka onneksi sentään oli todella hyvän makuinen.
Main Stagella oli alkamassa Sian konsertti. Tiesin artistilta muutaman biisin, jotka radiokanavilla pyörivät. Tiesin myös, että hänen tyyliinsä ei kuulu pakaroiden heiluttelu lavalla. Koko keikan ajan Sia lauloi lavan sivulla, ja varsinainen esitys koostui erilaisista nykytanssiperformansseista sekä videoista. Virheetön laulu sai minut miettimään, tuleeko tämä playbackinä. Ja mitäs jos Sia jäisi vain kotiin ja lähettäisi tanssijat kiertueelle? Ihan mielenkiintoinen kokemus tämä oli, mutta olisin elänyt ilmankin. Parhaiten minulle jäi mieleen, kun ”Diamonds”-biisin aikana vieressäni oleva nuori nainen nyki minua itsepintaisesti hihasta, kunnes tajusin, että hänellä on jotain asiaa. Hän halusi näyttää minulle tatuointiaan, jossa oli pätkä kyseisestä biisistä. Hän oli niin riemuissaan asiasta, että kyllä siitä minäkin hyvälle mielelle tulin.
Loppuillan ajan teltoista kaikui kaikenmaailman tekno, joten minun oli aika lähteä kotiin. Ruokakojun kautta, totta kai. Kimchi houkutteli eniten, mutta tofuannoksen saatuani tajusin, että olisin ehkä sittenkin kaivannut jotain vähemmän eksoottista. Olihan kuitenkin myöhäinen ilta, minua väsytti ja halusin kotiin. Naapurikojun pizza olisi voinut olla parempi lohturuoka. Annos oli kuin Flow Festival -kokemus: tofu oli hyvää, riisi mautonta ja höysteet aika jees.
Festivaalin julkkisbongaukset top 5:
- Kauko Röyhkä Laura Mvulan keikalla
- Tuomo Prättälä Iggy Popin keikalla
- Salkkareitten Aki, jota järkkäri kuljetti yleisön läpi ja jota kukaan ei olisi varmaan edes huomannut ilman järkkärin seuraa
- Raptorin Jufo III, käveli hymyillen
- Pekka Pouta Massive Attackin keikalla. Pouta ei moshannut tällä kertaa.
Teksti: Sanna Uusi-Rasi
Kuvat: AJ Johansson Photo and Video
