Mayhem

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.11.2014

Mayhem 2014 1Norjalaisen black metallin legendoihin lukeutuva Mayhem julkaisi toukokuussa lähes seitsemän vuoden odotuksen jälkeen uuden ”Esoteric Warfare” -nimisen albuminsa Season Of Mist Recordsin kautta. Samaan aikaan tuli yhtyeelle mittariin myös kunnioitettava 30 -vuotta ja bändi lähtikin sitä juhlistamaan mittavalle Euroopan kiertueelle, joka vihdoin nyt marraskuussa rantautui myös Suomeen neljän keikan verran. Yhtyeen kiertue Suomessa alkoi lauantaina 8. päivä marraskuuta Helsingin Tavastialta ja kaiken kaikkiaan yhtye nähdään kiertueen aikana soittamassa myös Turussa, Tampereella sekä Jyväskylässä. KaaosTV sai kunnian tavata yhtyeen vokalistina tunnetun Attila Csiharin ennen Tavastian keikkaa ja keskusteli miehen kanssa mm. mielen hallinnasta, yhtyeen pitkästä urasta sekä bändin rakkaudesta suomalaisia fanejaan kohtaan. Voit katsoa KaaosTV:n tekemän videohaastattelun miehen kanssa tästä:

KaaosTV:n tilaajaksi Youtubessa voit käydä liittymässä täällä.

Mayhemin lyriikkavideo haastattelussakin mainitusta ”Psywar” kappaleesta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat