Medeia – Abandon All

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.5.2011

Tamperelainen Medeia rikkoo hyvin rajoja yhdistämällä death metallia alternativeen. Todella raskas levy runttaa sen verran tehokkaasti, että amerikan serkutkin ihmettelevät. Tähän soppaan kun laitetaan suomen kovin vokalisti, eli Rotten Soundin Keijo Niinimaa, on kasassa niin tiukka paketti , että arvostelijaa aivan hirvittää.

Medeia ei mene musiikissaan siitä missä aita on matalin, sillä ”Abandom All” levyltä löytyy todella erikoisia ratkaisuja. Kesken tiukimman runttauksen saattaa kuulua syntikkoja, haikeaa naislaulua ja muita outouksia. Kitara kuviot menevät myös välillä jopa yli-teknisyyden puolelle. Keijo Niinimaan huutolaulanta sopii musiikkiin todella hyvin ja pitääkin rönsyilevät biisit hyvin kasassa. Vastaavia bändejä etsiessä voidaan heittää ilmaan sellaisia nimiä kuten DÅÅTH ja Lamb Of God, sekä kitaroinnin osalta Job For A Cowboy. Medeia ei ole siis mitään helppoa musiikkia kuunnella, mutta yllättävän miellyttävää kunhan siihen pääsee sisälle.

”Abandom All” kestää vain 35 minuuttia sisältäen kymmenen biisiä. Levyn kappaleet poikkeavat toisistaan hyvin paljon sillä muutamassa biisissä on puhdasta death metallia ja muutamassa on taas mukana laulettava kertosäe. Varsinkin noista jälkimmäisistä biiseistä tuli vahvasti Lamb Of God mieleen. Kuten aikaisemmin mainitsin, ovat riffit todella murhaavia ja teknisyys on isossa roolissa. Kitarat yksilöivät jokaisen biisiin hyvin tehokkaasti ja turhia täytebiisejä ei ole. Levy on varsin monipuolinen, joten jokaisella kuuntelulla kuuntelija huomaa uusia asioita kappaleista. Parhaimmiksi biiseiksi voisi valita todella raskaan ”The Ultimate Disconnect From Humanity” sekä levyn nimikkokappale ”Abandon All”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Medeian ”Abandom All” on varsin pätevä levy, mutta se ei sovi kaikille. Jos DÅÅTH, Lamb Of God ja Job For A Cowboy iskee sinuun, iskee tämäkin. Jos et pidä teknisyydestä ja nykypäivän jenkki death metal bändeistä, voit ohittaa levyn surutta. Levyä voi kylläkin suositella kaikille, jotka haluat kuulla jotain uutta, erikoista ja raskasta.

8/10

Kappalelista:
1.We All Fail
2.Suffocation Diuturnal
3.The Ultimate Disconnct From Humanity
4.In Motionless Decay
5.The Burning
6.Abandom All
7.Stigmata
8.The Will To Dominate
9.The Undistinguished Name
10. Centurions

http://www.myspace.com/medeiaband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

6 comments on “Medeia – Abandon All”

  1. Shiduba

    Hyvä arvostelu, en tosin olen Dååthin, Lamb of Godin enkä varsinkaan Job For a Cowboyn fani mutta Medeia on kyllä yksi kovimmista genrensä bändeistä. Biisit ovat paljon parempia ja muistettavampia kuin monilla kollegoillaan, teknisiä mutta tarttuvia ja monipuolisia. Loisto yhtye, levyltä kaksi tähän mennessä julkaistua kappaletta ainakin potkivat perseitä niin kovaa että ei ole paljoa nipottamista.

  2. Janne Partanen

    Puhut asiaa, Medeian uusi iski tähän arvostelijaan ihan kympillä. Levy on hankkimisen arvoinen, sillä siinä ei ole heikkoja biisejä ollenkaan..sivuhuomiona kehotan ainakin DÅÅTHin tuotantoon perehtymään, kuten myös JFAC joka on mielestäni turhaan parjattu :-)

  3. Shiduba

    :D itse asiassa kuuntelen tällä hetkelläkin Job For A Cowboyta, eivät nuo bändit siis ole missään nimessä huonoja mutta eiväthän ne mitään Medeialle mahda!

  4. Janne Partanen

    Totta, kyllä suomipojat osaa :-D

  5. Niko Kuusela

    Tämä levy ja välttämättä koko bändi ei sovi kaikille, siinä olet oikeassa.

    Itse kuuntelen JFAC:ia ja LOG:ia, nytkin soi Walk with Me in Hell -kappale, enkä voi olla vertaamatta ainakaan tämän ajan Lamb of Godin tuotantoon sen verran, että LOG:ssa esiintyy selvästi puhdasta laulua useammin, laulusta saa raskaiden kitarariffien alta paremmin selvää ja riffit itsessäänkin ovat paljon helpommin eroteltavissa, tiedä häntä onko itse kitaristin nuottivalinnoista kyse vai mistä.

    En myöskään välttämättä JFAC:iin lähtisi suoraan vertaamaan, Cowboyssä on enemmän suoraviivaisempaa deathcorelle tyypillisiä elementtejä, kirkumista ja örinää matalalta yhdistettynä korkeampiin lauluihin.

    Tämä levy oli omasta mielestäni aika tasapaksua death/black metallia, varmasti uppoaa heille ketkä genrestä enemmän pitävät ja tietävät, itselle turhan samoissa vesissä vellovaa perusblackia.

    Arvostelusta pisteet, hyvä jos itse tykkäsit levystä!

  6. Janne Partanen

    Tattista, Tosiaan JFAC ja LOG on itsessään hyvin erilaisia bändejä. Medeaissa on mielestäni samaa groovea kuin LOG ja saman henkistä riffittelyä ja kikkailua kuin JFAC. Ei niitä suoraan voi verrata, mutta samoja elementtejä löytyy :-)

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat