Dave Mustaine

Megadethin Dave Mustaine laittoi järjestykseen yhtyeen vanhat kitaristit: tältä miehen lista näyttää

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.7.2017
Dave Mustaine

Yhdysvaltalainen Dave Mustainen luotsaama thrash metallin jättiläinen Megadeth on käynyt uransa aikana läpi lukuisia eri kitaristeja. Nyt Dave Mustaine on julkaissut omassa twitterissään viestin, jossa on lyhyesti laittanut omasta mielestään bändin riveissä soittaneet kitaristit paremmuusjärjestykseen. Voit katsoa Daven tekemän listauksen tästä:

1. Kiko Loureiro
Soittanut Megadethin riveissä vuodesta 2015 tähän päivään asti. Ainut julkaisu bändin kanssa tähän mennessä yhtyeen uusin ”Dystopia” -niminen albumi.

2. Marty Friedman
Soitti yhtyeessä vuosien 1990-2000 välisen ajan. Esiintynyt lukuisilla yhtyeen klassikkoalbumeilla kuten ”Rust In Peace” (1990), ”Countdown To Extinction” (1992) sekä ”Youthanasia” (1994). Kaiken kaikkiaan soittanut kuudella Megadethin albumilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3. Glen Drover
Soitti bändissä vuosien 2004-2008 välisenä aikana. Ainut julkaisu Megadethin riveissä vuonna 2007 ilmestynyt ”United Abominations”.

4. Chris Poland
Soitti bändissä vuosien 1984-1987 välisen ajan ja jälleen sessiomuusikkona vuonna 2004. Soittanut ”Killing Is My Business… And Business Is Good!” (1985), ”Peace Sells… But Who’s Buying?” (1986) sekä ”The System Has Failed” (2004) -albumeilla.

5. Al Pitrelli
Soitti albumilla ”The World Needs A Hero”, joka ilmestyi vuonna 2001. Kaiken kaikkiaan oli bändissä vuosien 2000-2002 välisen ajan.

6. Mike Albert
Mike Albert soitti Megadethin riveissä ainoastaan kiertuekitaristina. Ei esiinny yhdelläkään Megadethin virallisella albumilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7. Chris Broderick
Soitti Megadethin riveissä vuosien 2008-2014 välisen ajan. Miehen kitarointia kuullaan kolmella Megadethin albumilla: ”Endgame” (2009), ”Th1rt3en” (2011) sekä ”Super Collider” (2013).

8. Jeff Young
Oli Megadethissa vuosina 1987-1989. Soitti vuonna 1998 ilmestyneellä ”So Far, So Good… So What!” -albumilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat