Melechesh – The Epigenesis

Kirjoittanut Juha Attola - 15.10.2010

Jerusalem ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen puhuttaessa metallimusiikista, vielä vähemmän extreme-metallin kohdalla. Tuolta pyhältä maalta on kuitenkin kotoisin Melechesh, joka soittaa black metallia. Nyt on kyseessä yhtyeen viides kokopitkä levy.

”The Epigenesis” lähtee käyntiin ”Ghouls Of Nineveh”, nimisellä kappaleella, joka on nykyaikaista black metallia parhaimmillaan. Raskaasti etenevä kappale, johon laulaja/kitaristi Ashmedin synkkä ääni sopii erinomaisesti. Seuraava kipale, nimeltään ”Grand Gathas Of Baal Sin”, onkin sitten jo nopeatempoisempaa meininkiä, jossa ei turhia säästellä. Levyn edetessä huomaa Norjalaisten black metal veteraanien vaikutteiden lisäksi itämaisen musiikin korostuvan Melecheshin musiikissa. Juuri kun ehtii ajatella että itämaiset soittimet/vaikutteet eivät häiritse kuitenkaan kappaleissa, vaan niitä on sopivassa määrin, tulee levyn puoliväli vastaan ja ensimmäinen instrumentaalikappale ”When Halos Of Candles Collide”, joka on reilut viisi minuuttia pitkä jonkinsortin tunnelmointipala. Kyseinen, sitar voittoinen kappale on varmasti itämaisessa musiikissa ihan mukiinmeneväkin esitys, mutta nyt se on kyllä täysin väärällä levyllä. Kieltämättä Melechesh on parhaimmillaan juuri soittaessaan vahvalla kitarasoundilla varustettua mustaa metalliaan. Täysin selkeitä esikuvia yhtyeelle on vaikea sanoa, mutta kyllä ainakin uudempi Immortal tulee hetkittäin mieleen. Levyn loppupuolelta löytyy vielä toinenkin itämaista mystiikkaa edustava instrumentaali, lähes seitsemän minuuttia pitkä ”The Greater Chain Of Being”, joka on ikävä kyllä myöskin aivan väärällä albumilla. Kun levyn päättävä nimikkokappalekin on reilut kymmenen minuuttia pitkä, hidastempoinen ja hieman paikallaan junnaava kipale, jää levyn loppupuolesta väkisinkin vähän vaisu kuva. Pääsääntöisesti yhtye kuitenkin tarjoilee kohtalaisen monipuolista ja hyvinsoitettua metallia mutta levyn vaisumpi loppupuoli laskee kuitenkin pisteitä.

Mielestäni on hienoa, että Jerusalemin suunnaltakin tulee tämän tyylisiä orkestereita ja on myös hienoa, että he käyttävät soitossaan perinteisiä itämaisia soittimia sekä vaikutteita, mutta kyllä tällä levyllä nuo instrumentaalikappaleet olivat aivan väärässä seurassa. En usko, että monikaan kuuntelija joka pitää tämän tyylisestä brutaalista, joskin melodisesta blackistä, jaksaa innostua sitarilla soitetuista tunnelmapaloista. Muuten kyllä erinomainen osoitus, että muuallakin kuin Norjassa osataan tehdä hyvää black metallia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:

1. Ghouls of Nineveh
2. Grand Gathas of Baal Sin
3. Sacred Geometry
4. The Magickan and the Drones
5. Mystics of the Pillar
6. When Halos of Candles Collide (instrumental)
7. Defeating the Giants
8. Illumination: The Face of Shamash
9. Negative Theology
10. The Grater Chain of Being
11. The Epigenesis

http://www.myspace.com/melechesh

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat