Melodista death metalia black metal -vivahteilla – arvostelussa Shylmagoghnarin ”Transience”

Kirjoittanut Tia Salmela - 24.6.2018

Shylmagoghnar on hollantilainen kahden miehen muodostama yhtye, joka tarjoaa jokaiselle metallifanille jotakin: löytyy black metalia, melodista death metalia sekä jopa hitusen folk metalin rippeitäkin. Tämä poppoo on julkaissut vuonna 2014 debyyttinsä ”Emergencen”, joka sai melkoisen hyvän vastaanoton. Nyt he ovat julkaisemassa toista albumiaan, joka ylpeänä kantaa nimeä ”Transience”.

Albumi pyörähtää käyntiin itse albumin nimikkoraidalla, joka maalaa melkoisen uljaan maiseman melankolisella tunnelmallaan. ”Transiencen” jälkeen vuorossa on ”The Dawn of Motion”, joka on instrumentaaliveto. Kappaleen vahvuutena on ehdottomasti se, ettei kyseistä kappaletta pysty lokeroimaan vain yhteen genreen, sillä se sisältää niin ”bläkkisvivahteita” sekä jopa folk metalin elementtejä. Samasta syystä uskaltaisin jopa väittää, että ”The Dawn of Motion” kuvaa loistavasti koko yhtyettä.

Samanlainen synkkä meininki jatkuu, kun upealla bassointrolla käynnistyvä ”As All Must Come To Pass” vie albumia eteenpäin. Jos eivät edelliset kaksi kappaletta vielä vakuuttaneet, niin viimeistään tämän kappaleen kohdalla on kuuntelijan pakko ottaa lakki pois päästä, nostaa sarvet ilmaan ja laittaa niska liikkeelle. Toisin kuin edeltävä raita ”The Dawn of Motion”, joka sisälsi vain pieniä ”bläkkisviitteitä” siellä sun täällä, ”As All Must Come To Pass” on puhdasta black metalia. Tätä Black metal -puolta ei kuitenkaan vedetä täysin överiksi, vaan tietynlainen taso pidetään korkealla koko kappaleen ajan. Suurin piirtein puolessa välissä kappaletta ”bläkkistelyä” vähennetään asteen verran ja tilalle vedetään melodeath-kortti. Pientä fanityttöilyä aiheuttaa myös kappaleen taustalla elävä melodia, joka kauneudellaan hypnotisoi kuuntelijan täysin. Tiedättehän sen fiiliksen, kun kuulette jonkin loistavan kappaleen, joka hipoo mestariteoksen rajaa, ja hymy vain leviää huulille sitä kuunnellessa – tämä on juuri sellainen kappale. Jos ei muuten koko albumin kuunteleminen innosta, niin ainakin tämä kappale on kuuntelemisen arvoinen!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tässä vaiheessa koko albumia alkaa tuntumaan siltä, että nyt on käsittelyssä yksi tämän vuoden parhaimpia albumeita. Eivätkä hehkutukset jää vielä tähän, sillä ”This Shadow of the Heart” ilahduttaa Bathorya muistuttavalla äänimaisemallaan. Vaikka ”This Shadow of the Heartissa” on jotain pientä ”bläkkiksen” tapaista kuultavissa, pääosin koko kappale taitaa mennä enemmän melodisen death metalin puolelle. Kappaleen melodia ei täysin yllä samoihin sfääreihin kuin ”As All Must Come To Pass”, mutta todella lähellä käydään.

Jälleen hiljennytään instrumentaalikappaleen ääreen, kun seuraavana on vuorossa ”The Chosen Path”, joka tuo väistämättä mieleen Taru Sormusten Herrasta -trilogian yljäät maisemat. Kappale on ”The Dawn of Motionin” ja ”Transciencen” yhdistelmä ja se täydentää loistavasti koko albumin sisältöä. ”The Chosen Pathin” tuudittava melodia vie kappaletta eteenpäin kohti seuraavaa raitaa nimeltään ”No Child of Man Could Follow”. Tämä raidalta kuusi löytyvä kappale sisältää jälleen folk metal -vaikutteita, vaikkakin melodinen death metal myllää vahvana. ”No Child of Man Could Followin” ehdottomana kohokohtana on kappaleen kertsi, jonka melodia saa ihon kananlihalle.

Raidalta seitsemän löytyvä ”Journey Through” jatkaa albumiin sopivan teeman mukaisesti. Se edustaa albumin melankolisempaa ja melodisempaa death metal -osastoa, ja varsinkin laulut tässä kappaleessa toimivat äärimmäisen hyvin. ”Journey Through” valmistelee kuuntelijan viimeiselle raidalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämän mahtavan kokonaisuuden päättää ”Life”, joka on siis tämän albumin kolmas instrumentaaliraita. Päätöskappale vie kuuntelijan vielä kerran syviin tummiin sfääreihin, ja lopulta jättää kuuntelijan sinne. Ei kyllä ole parempaa tapaa lopettaa näin mahtavaa albumia kuin ”Lifen” rauhallinen lopetus.

Shylmagoghnarin ”Transience” etenee smoothisti kappaleesta toiseen pitäen kuuntelijan mielenkiintoa yllä ensimmäisestä raidasta viimeiseen. Jokaisessa kappaleessa on se harvinaisen kuuluisa punainen lanka, jonka ansioista ei ajatukset ala harhailemaan kesken biisin. Ja vaikka rima nostetaan heti ensimmäisellä raidalla todella korkealle, ei rimanalituksia tällä albumilla tapahdu. ”Transience” on ehdottomasti yksi tämän vuoden kovimpia albumeita!

9½/10

Kappalelista:
1. Transience
2. The Dawn of Motion
3. As All Must Come to Pass
4. This Shadow of the Heart
5. The Chosen Path
6. No Child of Man Could Follow
7. Journey Through
8. Life

Shylmagoghnar Facebookissa
http://www.shylmagoghnar.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Tia Salmela

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat