The Melvins lokakuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 18.8.2011

Vaihtoehtorockin kaikkien aikojen merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Melvins soittaa lähes 30 vuoden odotuksen jälkeen ensimmäisen klubikeikkansa Suomessa. Tärkeänä esikuvana kymmenille bändeille Nirvanasta Mastodoniin toiminut yhdysvaltalaisyhtye nähdään Tavastialla perjantaina 21. lokakuuta.

The Stoogesin, Blag Flagin ja Swansin innoittamana vuonna 1983 perustettu The Melvins tunnetaan hitaista ja raskaista kitarariffeistä, noiserock-äänivalleista, postpunkmaisesti nykivistä rytmeistä sekä huutolaulun voimin kerrotuista kieron humoristisista lyriikoista. Yhtye on mittavan uransa aikana julkaissut yli 20 albumia sekä valtavan määrän singlejä, kokoelmia ja muita levytyksiä lukuisille levy-yhtiöille Ipecacista Alternative Tentaclesiin ja Atlanticista Man’s Ruin Recordsiin. Kurt Cobainin lempiyhtyeenäkin tunnetun The Melvinsin viimeisin julkaisu on toukokuun lopussa ilmestynyt keikkatallenne ”Sugar Daddy Live”.

Kitaristi-laulajan Buzz Osbornen, jo ennen bändi debyyttialbumia yhtyeeseen liittyneen rumpalin Dale Groverin sekä nykyisen basistin Jared Warrenin ja kakkosrumpalin Coady Willisin muodostama The Melvins on vuosien saatossa jakanut lavoja lähes kaikkien kuviteltavissa olevien vaihtoehtorock-, punk- ja metal-yhtyeiden kanssa Kissistä Soundgardeniin ja Primuksesta Tooliin. Pääbändinsä ohella The Melvinsin jäsenillä on ollut myös lukuisia sivuprojekteja: Buzz vaikuttaa Mike Pattonin kanssa Fantômas-yhtyeessä, rumpali Grover soitti aikoinaan Nirvanassa ja kuuluu keväällä Suomessa vierailleen Shrinebuilderin vakiomiehitykseen, ja bändin muita jäseniä on nähty muun muassa Mudhoneyssa, Big Businessissa, Tomahawkissa ja Murder City Devilsissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aikaisemmin The Melvins on vieraillut Suomessa ainoastaan Pitkä kuuma kesä -tapahtumassa kesällä 2009.

KEIKKA:
Pe 21.10.2011 Helsinki, Tavastia

LIPUT:
Myyntiin ma 22.8.2011 klo 9.00
– 32 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti
– 34 EUR ovelta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat