Memoriam – For the Fallen

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 30.6.2017

Memoriam on vanhan koulukunnan death metalia takova superkokoonpano, jonka jäsenet ovat tuttuja muunmuassa sellaisista yhtyeistä kuin Bolt Thrower, Benediction, Sacrilege ja Cerebral Fix. Kyseessä on siis rautaisia death metalin ammattilaisia, joilta löytyy osaamista muualtakin äärimetallin kentältä. ”For the Fallen” on Memoriamin debyyttialbumi ja se julkaistiin aiemmin tänä vuonna.

Soundillisesti ja tyylillisesti Memoriamin musiikki on melko Bolt Thrower-vaikutteista: muutamia nopeita riffejä lukuunottamatta korkeintaan keskitempoista ja teknisesti yksinkertaista death metalia, jonka rujo äänimaailma henkii äärimetallin alkuhämärien likaista katkua. Karl Willetts huutomurisee tunnistettavalla äänellään lähes yhtä voimakkaasti kuin aina ennenkin, vaikka ikääntymisen vaikutusta onkin jo hieman kuultavissa.

Memoriam ja Bolt Thrower eivät tokikaan ole aivan yksi yhteen. Memoriam on Bolt Throweriinkin verrattuna pelkistettyä ja yksinkertaista sekä tunnelmaltaan huomattavasti synkempää. Kyynisyyden voi kuulla. ”For the Fallenin” yleisilme on tumma ja kylmä, vähän kuin hiilellä piirretty kuva ruumiiden täyttämästä sotatantereesta, jolla sotiminen on jo päättynyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Riffeissä on rujoa groovea ja jopa doom-vaikutteista hidastelua, mutta laadullisesti päästään korkeintaan hieman keskitason yläpuolelle. Kappaleiden välillä on vaihtelua niin tyylillisesti kuin laadullisestikin. Parhaimmillaan Memoriam on oman ilmeensä omaavaa old school death metalia, joka toimii hyvin ja tuntuu ajoittain jopa tuoreelta. Huonoimmat kappaleet taas ovat yhdentekeviä ja persoonattomia perusrykäisyjä, jotka on kuultu jo moneen kertaan. Suurin osa kappaleista edustaa keskivahvaa keskitasoa eli ei tarjoa mitään merkittävällä tavalla omanlaistaan, mutta vuosikymmeniä sitten keksitty pyörä pyörii riittävän väkevästi.

Memoriam on tervetullut lisäys death metalin taistelukentälle, mutta debyyttialbumi ei ole aivan sillä tasolla, jolla se voisi levyn parhaimpien kappaleiden perusteella olla. Vanhaa pyörää pyöritellään vähän liikaakin, vaikka se pyörittely itsessään onnistuukin ihan tyylikkäästi. Vaikka ”For the Fallen” ei ole jäsentensä muiden yhtyeiden kovimpien klassikkoalbumeiden tasolla, se on varmasti kuuntelemisen arvoinen jokaiselle death metal -intoijilalle. Uskon Memoriamilla olevan rahkeita parempaankin albumikokonaisuuteen ja toivon, että sellainen tullaan kuulemaan vielä joskus.

6½/10

KaaosZine levytKappalelista:
1. Memoriam
2. War Rages On
3. Reduced to Zero
4. Corrupted System
5. Flatline
6. Surrounded by Death
7. Resistance
8. Last Words

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Memoriamin kotisivut
Memoriam Facebookissa

Luetuimmat

Uusimmat