Metal Days 2017

Metal Daysia vietetään jälleen heinäkuun lopulla Sloveniassa

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 26.6.2018

Monille suomalaisillekin vuosien varrella tutuksi tullut MetalDays-festivaali järjestetään jälleen tänä kesänä Slovenian Tolminissa. Kuvankauniissa maisemissa juhlittava festari on ottanut paikkansa monien sydämissä, ja sinne tullaan aina uudelleen, olipa bändikattaus millainen tahansa. Hiukan itsestäni tuntuu, että festarilta ovat ideat loppuneet, niin tutulta tämän vuoden ohjelma vaikuttaa. Mutta siitä huolimatta viikon kestäviltä festareilta löytyy varmasti jokaiselle jotakin katsottavaa. Myös Kaaoszine on mukana MetalDaysin hulinoissa, joten keräsimme tähän omat päiväkohtaiset suosikkimme.

Maanantai 23.7.

Ensimmäinen varsinainen festaripäivä käynnistää MetalDaysin vahvasti esimerkiksi Eluveitien ja Alestormin ilottelulla, Carpathian Forestin synkistelyllä ja Haten moshauksella. Myös Skeletonwitchiä olisi päivän aikana luvassa. Ensimmäisen illan pääesiintyjä Behemoth on kuitenkin se yhtye, jota tältä päivältä eniten odotamme. Nergal kavereineen tarjoilee varmasti pimentyvässä Tolminin yössä jälleen nautinnollisen keikkakokemuksen. Toinen meistä on onnistunut olemaan jo kaksi kertaa Behemothin keikalla kertaakaan bändiä näkemättä, joten ehkä tämä vaje tulee korjattua tänä kesänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tiistai 24.7.
Tiistaina on luvassa kotimaista oikein kaksin käsin ja vasemmalle jalalle Ensiferumin, Rotten Soundin, Shade Empiren ja Battle Beastin muodossa. Odotettavissa on myös kovin suomenkielinen yleisö, josta onkin helppo bongailla tuttuja edellisiltä vuosilta.

Aina varmat bileet käyntiin polkaisevat Accept sekä todella pitkän linjan thrash-bändi Coroner. Varmasti nämäkin tulee käytyä katsastamassa. Suuri mielenkiinto kohdistuu myös kakkoslavan ruotsalaiseen Watainiin, jonka keikat ovat yleensä sellaisia riittejä, joita ei voi jäädä kokematta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keskiviikko 25.7.
Juhamatti: Keskiviikko eli niin sanottu puolimatkan krouvi. Krouvia pyörittävät tänä vuonna Soulfly, Kataklysm ja Schammasch. Näistä kiinnostavimpia on sveitsiläinen black/death metal -bändi Schammasch, jota kuunnellessa on hyvä valmistautua illan crowdsurffaukseen Soulflyn tahdissa. Keskiviikon pääesiintyjänä toimii kanadalainen death metal -bändi Kataklysm, jonka tänä vuonna julkaistu uusi albumi antoi odottaa itseään kolmisen vuotta.

Rudi: Myös itse odotan kovasti Kataklysmia, jonka MetalDays-esiintyminen kolme vuotta sitten jäi pahasti sivuseikaksi, koska helvetillinen helle vs. Rudi -taistelun voitti helle 6 – 0. Tänä vuonna teen kyllä kaikkeni, etttei näin käy! Lisäksi innostukseni osakseen saa takuulla kakkoslavan illan “suurin” eli itävaltalainen death/black-akti Belphegor.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Torstai 27.7.
Kuten eräs vanha sanonta kuuluu, torstai on toivoa täynnä. Tällä kertaa toiveet kohdistuvat Suomessakin kesällä nähtävän Judas Priestin suuntaan. Juuri uuden ”Firepower”-levynsä julkaissut bändi täytti kovat odotukset ja samalla petasi suuret toiveet livekeikkojen suhteen. Jää nähtäväksi, miten Halfordin ääni toimii vuorten vahvistaessa äänentoistolaitteiden kautta kuultavaa Metallijumalan ääntä. Torstaille on kovat odotuksen itselleen asettanut myös ruotsalainen Shining, joka niin ikään tulee esittämään materiaalia vastikään julkaistulta ”Varg Utan Flock” -levyltä.

Torstain kuriositeettina on vielä Myrkur, josta ei ole mitään ennakko-odotuksia, -oletuksia -tietoja, mutta mikäli huhut pitävät paikkansa, on kyseessä hyvin erikoinen ja tarkastamisen arvoinen keikka. Saattaa olla, että löydämme itsemme myös Hatebreedin keikalta. Rudi tykästyi tammikuussa kovasti myös Harakiri for the Skyn ulosantiin, joten sekin bändi tullee tsekattua. Ja eiköhän vanha kunnon Obituarykin nähtävien listalle nouse. Mutta Judas Priest vetää paikalle takuulla jokaisen festarivieraan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perjantai 28.7.
Juhamatti: Pääpäivä monelle, viimeiset hitaat toisille. Viikko ahkeraa (halvan) oluen juontia ja festarointia tulee päätökseen, kun päälavan viimeinen esiintyjä Children Of Bodom ottaa Tolminin kaupungin asukkaat hellään huomaansa. Ahkerasti ulkomaita kiertävät Bodomit ovat jo hetken olleet studion uumenissa nauhoittamassa uutta, kymmenettä, albumiaan, joten uskoisin vahvasti, että myös uutta materiaalia tullaan kuulemaan pikkuhiljaa pimenevässä illassa. Odotettavissa on takuulla myös hurja määrä crowdsurfaajia! Ennen Bodomeja saman lavan lauteille kipuavat kaljalta haiseva thrash metal -bändi Municipal Waste. Päälavalla tullaan myös näkemään Eurooppaa vasaralla naamaan takova Cannibal Corpse.

Rudi: Minulla viimeinen festaripäivä taitaa vierähtää pääasiassa kakkoslavan (jonka nimeä ei osaa kirjoittaa saati lausua) liepeillä. Tuonne puiden katveeseen tarjoillaan vielä kirsikkana kakun päälle ainakin Demonical, Goatwhore ja Darkened Nocturn Slaughtercult. Festarin tulee tänä kesänä sulkemaan yön tunteina Primordial, joka sopinee miljööseen kuin vasara leukaperiin. Viimeksi Primordial soitti MetalDaysissa päälavalla auringonpaahteessa, mutta uskon, että kakkoslava yön pimeydessä on bändille huomattavasti aikaisempaa parempi miljöö.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.metaldays.net/ 

Festariennakon kokosivat: J. Anttolainen ja Rudi Peltonen

Luetuimmat

Uusimmat