Michael Monroe mukaan massiivisen Pink Floyd -spektaakkelin – Helsingin Jäähallin lavalla myös Dream Theaterin James LaBrie!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.10.2017

Michael Monroe on tuorein kiinnitys massiiviseen Pink Floyd -spektaakkelin, joka pidetään Helsingin Jäähallissa joulukuussa. Jo aiemmin on julkistettu, että tämän ainutkertaisen konsertin lavalle nousee kokonaisen sinfoniaorkesterin säestämänä myös Dream Theaterin solisti James LaBrie. Huippumuusikoiden lisäksi hologrammeja, drone-koptereita, erikoisefektejä, lasereita ja ilma-akrobatia sisältävä The Symphonic Pink Floyd Show nähdään Helsingin Jäähallissa lauantaina 9. joulukuuta. Liput maksavat alkaen 54,90 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Lippupisteessä.

The Symphonic Pink Floyd Show juhlistaa Pink Floydin debyyttialbumin, ”The Piper at the Gates of Dawn”, 50-vuotisjuhlaa. Tänä vuonna tulee lisäksi kuluneeksi 40 vuotta Pink Floydin ”Animals”-albumin julkaisusta. Konsertissa kuullaan lukuisia yhtyeen menestyskappaleita, kuten ”Wish You were here”, ”Comfortably Numb”, ”Another Brick in The Wall” ja ”High Hopes”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomeen joulukuussa saapuvan Pink Floyd -spektaakkelin orkesteria johtaa kapellimestari Neil Sidwell, joka kreditteihin kuuluu yhteistyö levytyksin ja maailmankiertuein mm. The Whon, George Michaelin, Robbie Williamsin, ja Elton Johnin kanssa.

The Symphonic Pink Floyd Show vie yleisönsä huikeaan matkaan Pink Floydin musiikkiin ainutkertaisten vierailijoiden kera. Luvassa on unohtumaton matka erikoisefektien ja musiikin maailman Pink Floydin tahdein.

The Symphonic Pink Floyd Show Helsingin Jäähallissa lauantaina 9. joulukuuta. Liput alkaen 54,50 euroa Lippupisteessä. Myynnissä myös ruokailun ja pääsylipun sisältäviä VIP-paketteja, myynti TMG Events, puh: 09 – 689 99 800, myynti@tmgevents.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat