Michael Monroe Slashin lämppäriksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.3.2015

Michael Monroe 2015Michael Monroe avaa illan kitaristivirtoosi Slashin kutsumana vieraana Helsingin Jäähallissa torstaina 28. toukokuuta. Konsertin liput ovat myynnissä Lippupalvelussa.

Slash on tunnustautunut Michael Monroen faniksi ja miehet ovatkin ystäviä jo vuosikymmenten takaa. Suomen keikalleen Slash halusikin saada jälleen vieraaksi nimenomaan Monroen yhtyeineen, kuten edellisellä vierailullaan Hartwall Arenassa pari vuotta sitten. Tuolloin Monroe nousi lavalle yleisön yllätykseksi vielä Slashinkin setin aikana nostaen keikkahurmoksen huippuunsa. Nähtäväksi jää millaisia yllätyksiä on tällä kertaa luvassa.

Suomen suosituimpiin rokkareihin kuuluva Michael Monroe on aloittanut tällä viikolla uuden albuminsa studiosessiot Göteborgissa tuottaja Chips Kiesbyen (mm. Hellacopters, Sator, Nomads) kanssa. Uutta musiikkia päästään kuulemaan jo keväällä singlemaistiaisina, itse albumi puolestaan julkaistaan syksyllä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Guns’n’Rosesin kitaristina maailmanlaajuiseen suosioon 80-luvulla ”Appetite For Destruction” -albumin myötä noussut Slash on lunastanut vuosien saatossa paikkansa yhtenä historian suurimmista kitarasankareista. Grammy-palkitun muusikon tähdittämiä albumeita on myyty maailmanlaajuisesti 100 miljoonaa kappaletta ja herran lähes 30-vuotinen ura on tunnustettu Rock and Roll Hall of Fame -kunnia-arvolla. Slash julkaisi viime syyskuussa kolmannen sooloalbuminsa ”World On Fire”, joka on jatkoa vuonna 2010 alkaneelle yhteistyölle laulaja Myles Kennedyn ja The Conspiratorsin kanssa.

KONSERTTI:
Slash featuring Myles Kennedy and the Conspirators (USA)
Special guest: Michael Monroe (FIN)
To 28.5.2015 Helsinki, Jäähalli
Ovet klo 19

LIPUT:
Palvelumaksuineen alkaen 59,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat