Michael Monroen 30-vuotisjuhlakeikka Kulttuuritalossa lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.4.2017

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta Michael Monroen ensimmäisestä sooloalbumista, ja tapausta juhlistetaan 20. lokakuuta huikealla kahden tunnin keikalla. Iltaa värittävät paitsi tietenkin Michael Monroen tykeimmät klassikot kaikkien 30 vuoden ajalta, myös vierailijakaarti, joka pidetään tiukasti salassa aina h-hetkeen saakka. Kulttuuritalon keikka on samalla Michael Monroen koko syksyn ainoa keikka Suomessa.

”Olen todella fiiliksissä tästä Kulttuuritalon tapahtumasta! Tarkoitus on tehdä koko soolourani kattava, harvinaisuuksia sisältävä spektaakkelimainen konsertti yllätysvierainen. Ei epäilystäkään, että siitä tulee ikimuistoinen ja loistelias ilta, Michael Monroe kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 1987 Skandinaviassa ja Japanissa julkaistu ”Nights Are So Long” johti Michaelin maailmanlaajuiseen levytyssopimukseen New Yorkissa Polygram-levy-yhtiön kanssa. Tätä seurannut Michaelin ensimmäinen maailmanlaajuinen sooloalbumi Not Fakin’ It (1989) oli täynnä sitä samaa energiaa, jolla rocktähti on totuttu näkemään läpi vuosien, ja Monroen omaa nimeä kantavan bändin keikat ovat olleet aina silkkaa rockin ilotulitusta. Bändi kiertääkin tulevana kesänä Suomessa huikeat 20 festivaalia, joiden esiintymisiä teemoittaa myös keväällä julkaistava kokoelmalevy, jolle on tulossa lisäksi ennen julkaisematonta materiaalia.

Näistä biiseistä ensimmäinen, ”One Foot Outta The Grave” -single, julkaistiin viime viikon perjantaina, ja myös Voice Of Finlandin lähetyksessä kuultu biisi on kuunneltavissa täältä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

VOF-vedon videon voi myös katsoa osoitteesta:

Michael Monroesta kuvataan kevään ja kesän kuluessa Saku Perinnön ohjaama ja tuottama dokumenttielokuva, joka saapuu elokuvateattereihin ensi syksynä.

www.michaelmonroe.com
www.facebook.com/michaelmonroeofficial
www.instagram.com/michaelmonroeofficial

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Michael Monroe + special guests
Pe 20.10. Helsinki, Kulttuuritalo
Liput 34,90€ (sis. toimitusmaksun)
Ovet klo 18.00, showtime 20.00 (keikan kesto 2h)
Lipunmyynti alkaa tänään keskiviikkona 12.4. klo 14.00 osoitteessa www.lippu.fi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat