Minutian julkaisee toisen albuminsa tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.11.2014

Minutian 2014Helsinkiläinen progerockyhtye Minutian julkaisee toisen täyspitkänsä alkavan vuoden alussa. Inwards-nimen saaneen kiekon julkaisee Secret Entertainment. Albumi seuraa vuonna 2011 ilmestynyttä, hyvän vastaanoton saanutta Repercussions-esikoista.

Kitaristi Jaakko Jernbergin odottamattoman poismenon vuonna 2012 järkyttämä yhtye päätyi käsittelemään menetystä tuoreen kappalemateriaalin kautta. Pitkäksi venähtäneen prosessin tuloksena saamme nyt kuulla yhdeksän uuden esityksen mitalta omaleimaista ja tunnepitoista nykyprogea.

Albumin nimi Inwards kuvastaa paitsi prosessia kohti lopputulosta ja sen yleistä musiikillista ilmaisua, myös kokonaisuuden läpäisevää lyyristä teemaa. Levyn kattava teema syntyi ennemminkin sattuman kautta kuin tarkoituksella yhteisten tuntemusten ja kokemusten kautta. Inwardsin päähenkilö yrittää epätoivoisesti ymmärtää näkyjään katsellessaan itseään ulkopuolisen silmin – yrittäen samalla eheyttää pirstoutuneita ajatuksiaan etsiessään turvaa. Tapahtumia seurataan useasta perspektiivistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumi on omistettu Jaakko Jernbergin muistolle. Jernbergin säveltämä ja tekstittämä ”Redeemer” päättää levyn.

Inwardsin piano-osuuksista vastaa helsinkiläinen säveltäjä Elias Patrikainen, miksauksesta Redfive Studiosin Toni Kimpimäki ja masteroinnista King Crimsonin, Terry Bozzion ja Ulverin yhteistyökumppanina tunnettu Ronan Chris Murphy.

Levy julkaistaan 30.1.2015 Secret Entertainmentin kautta. Digisinkkua on lupa odottaa jo aiemmin. Minutian esiintyy julkaisupäivänä Kulttuuritehdas Korjaamolla Helsingissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minutian – Inwards:
Hollow Heroics
On Derelict Sidings
The Crust Of The Earth
Void Within
Onus
Burning Bright
Manifest
Aphelion
Redeemer

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat