Moonshine – Moonshine

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 29.3.2015

moonshine_coverMoonshine on vähän päälle vuoden verran soitellut 70-lukua henkivä rockbändi Tampereen ja Lempäälän tienoilta. ”Moonshine”-EP:n ensimmäinen biisi ”Shallow Waters” alkaa mukavalla kitaroinnilla, ja biisi soljuu eteenpäin tasavarmasti ja ehkä vähän tylsästikin. Laulaja Anton Höglundilla on jonkin verran ongelmia lausumisen kanssa, ja se meneekin välillä tankeroenglannin puolelle. Tankeroisuus paranee toisen biisin koittaessa, eikä laulusta ole enää mitään pahaa sanottavaa. ”Tales from the Moon” on hämyisten kapakoiden settiä. Sitä kuunnellessa alkaa ympärille kerääntyä tupakansavua ja bourbon yhdellä jääpalalla ilmestyy pöydälle kuin itsestään. Kitaristi Akseli Häärä laittaa kitaran laulamaan soolossa. Ei miehessä ole vielä B.B. Kingin tyylikkyyttä, mutta muuten soitto menee kohdilleen.

Kolmas biisi ”Calm Before the Storm” alkaa reippaasti fuzz-ilotellen. Biisi laskeutuu suvantoon, jossa Taneli Hongiston saksofoni johdattaa tietä hiljalleen tihentyvää huippua kohden. Jaakko Alvi bassossa ja Juho Viitala rummuissa tarjoavat tarttuvat pohjat heleä-äänisempien instrumenttien taustalle. Biisi taitaa olla joukon paras, vaikka ”Tales from the Moon” on myös tukeva suoritus. EP on ilahduttava pieni kooste siitä, mihin tämä bändi pystyy. Kolme selvästi erilaista biisiä ja kaikki vakuuttivat. Moonshine, laittakaapa lisää korven kyyneltä pulloon, täältä löytyy ostaja!

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Shallow Waters
2. Tales from the Moon
3. Calm Before the Storm.

https://www.facebook.com/moonshinefinland

Kirjoittanut: Sanna Uusi-Rasi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat