Moonsorrow-dokumentti hakee joukkorahoitusta

Kirjoittanut Teemu Esko - 12.5.2016

moonsorrowhomeofthewindUusi Home of the Wind -niminen dokumentti kotimaisesta pakanametallin jättiläisestä Moonsorrow’sta hakee rahoitusta yhtyeen faneilta. Projektista vastaa noin kymmenen hengen työryhmä, jonka ytimessä toimii espanjalais-argentiilanainen fanikaksikko Leo Aragón ja Abel do Demo, joista jälkimmäisen kirjoittaman yhtyeen biografian pohjalle dokumentti rakentuu. Takanaan heillä on orkesterin täysi tuki.

Monesta dokumentista poiketen Home of the Wind -panostaa myös visuaaliseen puoleen, ja projektin kerrotaankin olevan varsin elokuvamainen. Dokumentti kertoo Moonsorrow’n historian yhtyeen alkuajoista aina nykyetkeen tarkkaan tehtyjen haastatteluiden kautta ja esittelee kaikki yhtyeen kannalta tärkeät paikat, kuten inspiraatiota antaneet metsät ja järvet sekä makuuhuoneet, joissa yhtye aikoinaan äänitti demonsa. Pakanuus on kuitenkin koko projektin ydin.

Home of the Wind on täysin itsenäinen intohimosta musiikkia kohtaan tehty projekti, ja sen tavoitteena on kerätä 18 tuhatta euroa tarjotakseen laadukkaan ja kattavan paketin yhtyeen faneille. Kaikki tuotto käytetään projektin hyväksi, ja jopa kitaristi Mitja Harvilahti on lahjoittanut erään kitaroistaan hankkeen rahoittamiseksi. Lisää tietoa löydät dokumentin Indiegogo-sivulta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katso projektia esittelevä video tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat