Mörköteatteria väkivaltaisemmillaan: Arviossa 20 vuoden ikään ehtinyt Slipknotin ”Iowa”

Des Moinessa, Iowassa alkunsa vuonna 1995 saanut Slipknot on noussut viimeisen 20 vuoden aikana hiljalleen yhdeksi maailman tunnetuimmista metallibändeistä. Yhtyeen raivoisat livekeikat yhdistettynä bändin tinkimättömään asenteeseen ovat luoneet siitä brändin, joka on tunnettu joka puolella maapalloa. Yhtyeen uran ehkäpä tähän asti merkittävin albumi ”Iowa”, joka ilmestyi tänä samaisena päivänä tasan 20 vuotta sitten, on jättänyt pysyvän jalanjälkensä moderniin metalliin tullen valituksi lukuisissa eri yhteyksissä jopa vuosituhannen parhaaksi metallialbumiksi.

”Death… Death, Death…” Mielipuolista huutoa sisältävä ”515”-niminen raita avaa yhdeksänhenkisen yhtyeen toisen pitkäsoiton. Albumi pystyy puristamaan kaiken
kaoottisuuden ja raivon yksiin kansiin kuulostamatta tylsältä, toisin kuin moni kollegansa varsinkin nu-metal-genressä. Kyseessä on erittäin väkivaltainen albumi. Slipknotin odotettiin tekevän toisella levyllään enemmän ”Wait and Bleedin” tyylisiä kappaleita, mutta näin ei kuitenkaan käynyt, koska Slipknotia ei voi pakottaa mihinkään, vaan sen musiikki on kuin suu vaahdossa huutava raivotautinen koira. On myös kerrottu, että Corey Taylor viilteli itseään laulukopissa, kun ”Iowa”-kappaletta äänitettiin. Yksi omista lempikappaleistani ”Everything Ends” on loistava esimerkki siitä, kuinka ”Iowa” souti aivan erilaisilla vesillä kuin edeltäjänsä. Slipknot loi jotain aivan uudenlaista ”Iowalla”, jotain sellaista, mitä death metalin konkarit eivät olleet vielä saavuttaneet.

Albumin karismaattinen mäiskintä ja jopa death metaliin kallistuvat soundit ovat todella intensiivisiä eivätkä varmasti jätä ketään raskaamman luokan
musiikinkuuntelijaa kylmäksi; ne pysyvät merkkipaluuna 2000-luvun metallille. Levyn soundit ovat priimaluokkaa, ja Corey Taylorin huuto on jopa korvia hivelevää. Levy kuulostaa aina yhtä voimakkaalta ja hyvin toteutetulta, kappaleet on sävelletty fiksusti, eikä albumilla ole turhia täytteitä. Levy jatkaa räimimistään, eikä loppua näy – kunnes päästään viimeiseen kappaleeseen, joka kestääkin 15 minuuttia ja on lähes pelkkää tunnelmointia. Hieno lopetus yhdelle 2000-luvun kovimmalle levylle. Onnea, ”Iowa”.

Kirjoittanut: Otto Vainionpää