Mors Principium Est – Embers of a Dying World

Kirjoittanut Juri Hiltunen - 8.2.2017

Mors Principium Est on pykännyt lättyjä ulos vuosikymmenen ajan suunnilleen muutaman vuoden välein. Bändi on aina kulkenut melodisen death metalin polkua kyseisen genren muotiajoista vuosituhannen vaihteesta aina tähän päivään asti kuitenkaan muuttamatta radikaalisti tyylisuuntaansa, vaikka miehistöä onkin ajoittain mennyt uusiksi. Itse innostuin bändistä poppoon toisen levyn ”the Unborn” aikoihin. Kyseisellä levyllä pettämätön leukaan mojauttava melodiataju yhdessä aavistuksen futuristisen äänimaailman kanssa koukutti tuhannen virvelikoukun voimalla. Tämän niskalaukauksen jälkeen kuitenkin kitaristi ja perustajajäsen Jori Haukio lähti yhtyeestä, mikä näkyikin heti tason notkahduksena sitä seuranneella platalla ”Liberation = Termination”. Siitä pari levyä on hiihdetty samantapaisilla melodisen dödömetallin soilla, ja nyt onkin käsillä jo yhtyeen kuudes levy ”Embers of a Dying World”.

Jos tiedät yhtään, miltä melodinen death metal kuulostaa, sinulla on jo kuva tämän levyn äänimaailmasta. Pyörää tai edes väkipyörää ei olla uudelleen keksimässä, vaan platta kulkee turvallisella alueella muistuttaen sellaisista yhtyeistä kuin Norther, Nightrage tai The Duskfall. Puhtaita vokaaleja tosin yhtyeellä ei arsenaalissaan juuri ole, ja pientä sinfonisuutta on ripoteltu introihin sekä joihinkin avainkohtiin virittämään jännitettä. Ville Viljanen kärisee kuivasti ja kitarat paukuttelevat menemään joko kulmikkaita Dark Tranquillityn tyylisiä kulmikkaita riffejä à la ”Into the Dark” ja ”In Torment” tai enemmän ja vähemmän potkivia kertsimelodioita. Useammin kertsimelodiat silti osuvat maalitaulun paremmalle puolelle kuin siitä ohitse, ja melodiakorva onkin yhä bändin paras valttikortti.  Vaikkei MPE:llä hihassa ihan ässää olisikaan, niin kuvallinen kortti ainakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Äänimaailma ei valitettavasti ole kovin täyteläinen, mikä johtunee kitaroiden ohuudesta. Komppaus on yllättävän yksinkertaista ja mielikuvituksetonta tuplabasarihölkkää suuren osan ajasta, eikä myöskään siitä ole äänimaailman pursottajaksi. Vahvemmalla rytmisektorin tuella kokonaissoundiin olisi saatu enemmän voimaa. Vierailevaa naisvokalistia ja ajoittaista selloa kuullaan seesteisemmissä osioissa vaihtelua tuomassa. Sanoitukset tosin aiheuttavat ajoittaista myötähäpeää uhoamalla teini-ikäiseen tapaan esimerkiksi oman tuhatvuotisen elämän päättymisen mahdista.

Levylle on onneksi kuitenkin siunaantunut iskeviä veisuja. ”The Drowning” liitää muun materiaalin yläpuolella sairaan kovalla naputtelumelodiallaan ja Iron Maidenille velkaa olevilla ylevillä tuplakitaramelodioillaan. Myös ”Death is The Beginning” luo nätisti tunnelmaa selloilulla, joka toimii taustakankaana kitaroiden ilotteluille. Kepittäjät vallan villiintyvät välillä ilahduttavan kuuloisesti iskemään nuottirikasta melodiamattoa toisensa perään. Myös ajoittaista kasvattelun tajua sisältyy biiseihin, kuten päätöseepokseen ”Apprentice Of Death”, ja levy sujahtaakin kuin huomaamatta soittimeen kerran toisensa jälkeen.

Yleisesti ottaen en silti voi olla ajattelematta, että Mors Principium Estin aika meni jo. Siinä missä vuosituhannen vaihteessa pumppu edusti tuoretta ja modernia melodista tuulahdusta erinomaisilla koukkuriffeillä, on näin yli kymmenen vuotta myöhemmin yhtyeen tyyli auttamatta vanhentunut ja hukkunut vastaavien bändien massaan. Bändi tuottaa kuitenkin aika lailla tasalaatuista melodödöä mukavilla sinfonisilla ripauksilla. Tällä lätyllä on kyllä kitaramelodioita miellyttämään monia eri korvapareja, mutta tyylillinen tylsyys ja sieluttomuus johtavat vain ”ihan hyvään” arvosanaan. Tästä huolimatta on mukavaa saada muutaman vuoden välein yhtyeeltä pari rautaista kipaletta  soittolistalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7½/10
KaaosZine levyt

Kappalelista:

  1. Genesis
  2. Reclaim The Sun
  3. Masquerade
  4. Into The Dark
  5. The Drowning
  6. Death Is The Beginning
  7. The Ghost
  8. In Torment
  9. Agnus Dei
  10. The Colours Of The Cosmos
  11. The Apprentice Of Death

Mors Principium Est Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat