Mötley Crüe saapuu Suomeen marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.6.2015

Mötley Crue 2014Rocklegenda Mötley Crüe on julkistanut tänään jäähyväiskiertueensa Euroopan päivämäärät marraskuulle. Yhtye saapuu viimeisellä kiertueellaan myös Suomeen ja esiintyy Hartwall Arenalla, Helsingissä, keskiviikkona 18. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 15. kesäkuuta Lippupisteessä.

Mötley Crüen Euroopan kiertue on osa kaksivuotista The Final Touria, joka huipentuu bändin viimeiseen keikkaan 31. joulukuuta yhtyeen kotikaupungissa Los Angelesissa. Bändi on pitänyt tänään eurooppalaiselle medialle lehdistötilaisuuden Lontoossa, jossa paljastettiin fanien toivomat Euroopan kiertuekaupungit. Mötley Crüe antoi faneille mahdollisuuden äänestää mihin kaupunkiin toivoisivat bändin tulevan. #DemandTheCrue-kampanja sai mukaan 500 000 fania kahdeksassatoista Euroopan maassa. Fanit jakoivat kampanjan aikana viestejä Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa ja toiveiden määriä pystyi seuraamaan päivittäin bändin nettisivuilla: www.motley.com/demandthecrue.

Marraskuun kiertuepäivinä tullaan näkemään varsin näyttävät jäähyväiset Euroopalle, sillä Mötley Crüe tuo mukanaan uransa isoimman tuotannon ja pyro-show’n. Show’ssa nähdään mm. Nikki Sixxin liekehtivä basso ja Tommy Leen vuoristoratamainen Crüecifly drum coaster sekä Crüesnest, jossa fanit pääsevät istumaan lähelle bändiä show’n loppuhuipennuksessa. Täältä pääsee katsomaan mitä show’ssa on luvassa: http://bit.ly/1G2uGFC.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Olemme innoissamme palatessamme Eurooppaan kaiken biisimateriaalimme kanssa ja päästessämme sanomaan hyvästit rock’n’rollin parhaimmille faneille”, basisti Nikki Sixx kertoo.

The Final Tour kiertää tänä vuonna ympäri maailmaa. Mötley Crüe on palannut toukokuussa Australiasta ja Uudesta Seelannista ja helmikuussa bändi kiersi viimeistä kertaa Japania. Bändi kiertää parhaillaan jättämässä hyvästejä eurooppalaisille festivaaleille ja esiintyi viikonloppuna Sweden Rockissa. Ensi viikonloppuna bändi tekee jättikeikat Itävallan Novarockissa ja Ison-Britannian Downloadissa ennen palaamistaan keikoille Pohjois-Amerikkaan.

Mötley Crüe julkaisi suunnitelmansa kaksivuotiselle jäähyväiskiertueelleen Los Angelesissa tammikuussa 2014 allekirjoittamalla sopimuksen, jossa vahvistaa kiertueuransa lopettamisen tämän vuoden joulukuussa. Tämän jälkeen yhtye on kiertänyt väsymättä maailmaa jättämässä jäähyväisiä faneilleen. The Final Tour oli vuoden 2014 tuottavimpia kiertueita, jolle myytiin lähes miljoona lippua 72 kaupungissa ympäri maailmaa. Viime vuonna kiertue ylsi yli 45 miljoonan dollarin tuottoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vince Neilin (laulu), Mick Marsin (kitara), Nikki Sixxin (basso) ja Tommy Leen (rummut) muodostama Mötley Crüe on soittanut yhdessä peräti 34 vuotta. Bändi on yltänyt pitkän uransa aikana yli 80 miljoonan yhteenlaskettuihin levymyynteihin, myynyt moninkertaista platinaa, tuottanut pitkän listan listahittejä, saanut oman tähtensä Hollywood Walk of Famelle, kolme Grammy-ehdokkuutta, neljä New York Times bestselleriä (mukaan lukien bändin omaelämäkerta The Dirt – Törkytehdas) ja kiertänyt maailman ympäri moneen kertaan loppuunmyydyillä kiertueilla esiintyen miljoonille faneille.

KONSERTTI:
Mötley Crüe (USA) – The Final Tour
Ke 18.11.2015 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30

LIPUT:
Myyntiin ma 15.6.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 89,50 / 79,50 / 69, 50 / 59,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98 e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi

Faniklubin ennakkomyynti: ke 10.6. klo 10 – to 11.6. klo 22
Amex-ennakkomyynti: Pe 12.6. klo 9 – su 14.6. klo 14

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat