Motörhead -logon suunnittelija sai aikoinaan palkaksi pelkästään 30 puntaa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 13.5.2017
Motörhead

Kun puhutaan Motörheadista, tulee monelle ensimmäisenä mieleen Lemmy. Sen lisäksi bändin logo on yksi historian ikonisimmista ja tunnistetuimmista. Kuitenkin Planet Rock Magazine kertoo tuoreessa Motörhead -juhlanumerossaan taiteilija/suunnittelija Phil Smeen tienanneen tuotoksellaan vain 30 puntaa. Hän auttoi bändin debyyttialbumin kansikuvan kanssa ja pääsi vaikuttamaan maskottina toimivan Snaggletoothin ulkonäköön.

”Lemmyllä oli tuolloin kuva sian päästä, jonka hänen ystävänsä Joe Petagno oli tehnyt. Hän kysyi: ’Voitko tehdä siihen logon Phil? Yritä saada se näyttämään germaaniselta.'”, Phil kertoo.

Niinpä Phil päätyi lopulta lisäämään logoon pisteet o-kirjaimen päälle, jotta tulos vaikuttaisi germaanisemmalta. Hän ei kuitenkaan ollut luomukseensa täysin tyytyväinen, mutta jätti hienosäädön väliin johtuen palkkion pienuudesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Nykyään sitä näkee T-paidoissa, tatuoinneissa ja kaikkialla. Kaikki mitä siitä sain, oli 30 punnan luotto kauppaan, mutta en ole katkera. Oli hienoa päästä suunnittelemaan niin ikoninen logo”, Phil kertoo.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat