Mournfull Lines – Failures

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 24.6.2014

mournful lines_failuresMelankolista ja melodista metallia/rockia/poppia edustava Mournful Lines on tuore tapaus Oulun suunnasta ja on saanut lyhyessä ajassa nauhoitettua ja julkaistua kaksi demoa: ”My Sweet Serpentine” (2013) ja ”Failures” (2014). Näistä kahdesta tuorein demo on yhtyeen itsensä kustantama ja nauhoittama, miksaama ja masteroima projekti, joka on tehty Mournful Studiolla Haukiputaalla tammikuussa.

”Failures”-kappaleesta tulee itselleni mieleen jonkin 80-luvun televisiosarjan tunnusmusiikin tai Rocky-elokuvan soundtrack-kappaleen sekä animesarja Hopeanuolen välikappaleen sekoitus. Kappale on sopivalla tempolla kulkeva, kevyt kappale, jossa melankolinen tunnelma toimii hyvin. ”Weeping Heart” alkaa kauniilla akustisella kitaramelodialla sekä kitaristi-laulaja Markus Jussilan hienoilla lauluosuuksilla. Kokonaisuudeltaan kappale on ehkä hieman puuduttavaa, mikä johtuu kitarasooloista. En olisi itse sovittanut soolo-osuuksia niin pitkiksi, mutta tämä on makuasia, jälleen kerran.

Soundimaailma on demoksi todella hyvä. Sähkökitaroiden säröt ovat omille korvilleni hieman sotkuisen kuuloiset, mutta demon menoa se ei kuitenkaan haittaa. Myös Markus Jussilan laulut toimivat hyvin, vaikka olisin itse kaivannut vokaaleihin enemmän voimaa ja energiaa. Muutamilla hienosäädöillä ”Failures” voisi olla jo EP:n arvoinen julkaisu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka melodisia metallibändejä löytyy maailmasta vaikka kuinka paljon, niin jotenkin Mournful Lines on omasta mielestäni mielenkiintoinen aloittavaksi yhtyeeksi. En ehkä luokittelisi kyseistä yhtyettä metallibändiksi, vaan Mournful Lines on ennemmin melodisen popin/rockin suuntaan kulkeva kokoonpano. Muutamilla hienosäädöillä Mournful Lines voisi suunnitella jo levytyssopimuksen etsimistä ja levyä.

Kaikille melodisen pop/rockin ystäville tämä on tutustumisen arvoinen yhtye. Mikäli pidät HIMistä, POTFista ja vastaavista, pidät varmasti Mournful Linesta ja tästä demosta.

8-/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Failures
2. Weeping Heart

www.mournful-lines.com
www.facebook.com/MournfulLines

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat