Mustaa metallia Jyväskylästä: Tuhonsiemenen uusi EP Kaaoszinen ensisoitossa

Jyväskyläläinen black metal -yhtye Tuhonsiemen on julkaisemassa uutta ”Ajaton, nimetön, kasvoton” -nimistä EP:tään 20. päivä kesäkuuta. EP:n tematiikka on minän katoamisessa, toisaalta ikuiseen kurkottaen ja toisaalta pirstaleiksi hajoten. Musiikillisesti kuljetaan lineaarisesti raivokkaimmasta rauhallisimpaan. Yhtye on itse kommentoinut tuoreen EP:n kappaleita seuraavasti:

”En koe mitään mieltä siinä että biisien taustoja lähtisi selittelemään sataprosenttisesti, ja todennäköisesti jo nämä lyhyet alustukset ovat liikaa. Muista: jos mikä tahansa kappale teos tässä maailmassa puhuttelee sinua henkilökohtaisella tasolla, tulkintasi on silloin automaattisesti ”oikea”. Sillä ei ole lopulta paskankaan väliä, mitä tekijä on alunperin tarkoittanut.”

I – Riivisäe

Poltergeist- ja riivaustunnelmissa mennään. Yhdeksän eri osaa kahteen ja puoleen minuuttiin, eli kovin hienovaraiseen tunnelmointiin ei tällä kertaa jäädä vellomaan.

Teksti kertoo lyhyesti luonnehdituna ”väkivaltaisesta valaistumisesta”, eli tilanteesta jossa vanhasta on hankala pitää kiinni kun todellisuuden seinät ympärillä kaatuvat päälle silmänräpäyksessä. Lyriikka on kirjoitettu vaihteeksi riivaajien – ei riivatun – näkökulmasta.

II – Marttyyrit
(Musiikki: O. Nekrolepsia, Lyriikat: Lord Perikato)

Laulajamme Lord Perikato kirjoittaa varsin henkilökohtaisia ja kouriintuntuvia tekstejä, ja se kyllä näkyy myös laulusuorituksissa! Kun recciä painettiin studiossa, oli helvetti irti ja tarkkaamon puolella tuli fiilisteltyä mykistyneenä. Teksti kertoo tarinaa minuuden pirstaloitumista konkreettisesti persoonallisuushäiriön tasolla.

Rakenne on tässäkin biisissä Riivisäkeen tavoin aika straightforward ja melkeinpä progressiivinen, kappale kun koostuu oikeastaan kolmesta ”näytöksestä”.

III – Hirttonuora / rukousnauha
(Musiikki: O. Nekrolepsia, lyriikat: O. Nekrolepsia & K)

Olisikos tämä ainoa biisi koko yhtyeen diskografiassa, joka noudattaa perinteistä rokkirakennetta? Lyriikka syntyi yhteistyössä vanhan laulajamme K:n kanssa joskus 2013-2014.

Teksti kuvailee ihmistä lähinnä Thanatos-vietin ohjaamana elukkana, joka tuhoaa sekä itsensä että kaiken ympäriltään. Perimmäinen ajatus taustalla oli, että entäpä jos kaikki ihmisen ”minuutta” rakentavat tekijät voidaan jaotella psykologisiin/biologisiin alkutekijöihinsä? Lopullinen teksti toimii sitten ikäänkuin havainnollistavana esimerkkinä tuon ajatuksen pohjalta.

IV – Ajaton, nimetön, kasvoton
(Musiikki & lyriikat: O. Nekrolepsia)

Kadotti sitä itsensä sitten musiikkiin, Saatanaan tai molempiin, lyhyestä virsi kaunis joka tapauksessa. Tästä kappaleesta siis pelkät lyriikat, olkaa hyvä:

”Koko elämäni olen seurannut yhtä lankaa
sitä ainoaa jonka tunnen käsissäni,
ja toivon olevan vähemmän harhaa
minulle yö on peili ilman raameja
minä olen aina ja kaikkialla
Ajaton, kasvoton, nimeä vailla”

– Antoisaa kuuntelukokemusta –
O. Nekrolepsia (kitara)

Lue lisää aiheesta

Kaaoszinen haastattelussa black metal -yhtye Tuhonsiemen Jyväskyläläinen black metal -yhtye Tuhonsiemen on julkaisemassa ensimmäistä täyspitkäänsä, joka kantaa nimeä "Läpi unen kerrosten". Tähän mennessä yht...
Demonurkka vol. 6(66) (vko 49/2015) Demonurkassa ollaan tällä viikolla vuohien ja kasvomaalausten maailmassa -  teemana siis mikäs muukaan kuin black metal. Musiikista ja mustiin pukeutu...
Tuhonsiemen julkaisi uuden kappaleen Jyväskyläläinen black metallia soittava Tuhonsiemen on postittanut uuden "Merkitysavain" nimeä kantavan kappaleensa verkkoon kuunneltavaksi. Biisi löy...