Mustasch suunnittelee syyskuuksi kiertuetta Yhdysvaltoihin, jonka jälkeen yhtye palaa Suomeen

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 12.4.2018

Ruotsalainen hard rock -yhtye Mustasch julkaisi viime viikolla yhdeksännen studioalbuminsa ”Silent Killerin”. Kaaoszine sai kiinni yhtyeen basisti Stam Johanssonin levyn julkaisuviikolla. Stam kertoi haastattelussa Mustaschin uudesta albumista, tulevista kiertuesuunnitelmista sekä mikä virvoke maistuu parhaiten keikan jälkeen.

Moro! Uusi albuminne ”Silent Killer” julkaistaan pian. Oletteko innoissanne?

Stam: Tietenkin me olemme! Mikään ei ole niin hauskaa kuin mennä studioon, julkaista uusi albumi tai aloittaa kiertue.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusi albuminne on tarttuva ja kovaääninen rock-levy, joten miten päädyitte nimeämään sen ”Silent Killeriksi”?

Stam: Ralf nimesi yhden kappaleen ”Silent Killeriksi” ja levy-yhtiö totesi, että se olisi hyvä nimi albumille. Tämän lisäksi se on tyylikäs nimi. Kiertuebussissa tulkitsemme sitä pieruille, jotka ovat hiljaisia ja kavalia!

Jos ”Silent Killer” -albumia vertaa edelliseen ”Testosterone”-levyyn, huomaa taatusti niiden eroavaisuudet. Uudella levyllä on jopa vivahteita hevistä. Miten päädyitte tekemään levystä sellaisen kuin se on?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stam: Olet oikeassa. ”Testosterone” on mielestäni monessa suhteessa paljon pehmeämpi albumi, joten halusimme tehdä erilaista musiikkia tällä kertaa. Tämän lisäksi David on kirjoittanut 80 % musiikista tällä albumilla, kun vastaavasti Ralf ja Niclas Engelin (In Flames) ovat kirjoittaneet 20 %. Tämä albumi on siis monessa suhteessa erilainen kuin edeltäjänsä.

Uusi albumi sisältää monia hienoja kappaleita, mutta haluaisin nostaa muutaman esille: Ensinnäkin, albumilta löytyy ”Fire”-kappale, jolla on mukana Hank von Helvete (ex-Turbonegro). Kuinka päädyitte tekemään yhteistyötä hänen kanssaan? Toiseksi, minun on todettava että Ralfin laulu ”Silent Killer” –kappaleen lopussa kuulostaa älyttömän hyvälle!

Stam: Yhteistyö Hank von Helveten kanssa oli levy-yhtiön ehdotus, johon suostuimme. Onhan hän loppujen lopuksi entinen Turbonegron laulaja. Tämän lisäksi hänellä on yhteys ruotsalaisuuteen, sillä hän esittää yhtä Ruotsin merkittävintä laulajaa/sanoittajaa (koko Ruotsin historiassa) Cornelis Vreeswijkin elokuvassa ”Cornelis”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huomasin, että Mustasch esiintyy tulevana kesänä vain kerran Suomessa. Oletteko suunnitelleet klubikiertuetta Suomeen syksyksi?

Stam: Se on suunnitelma. Me odotamme tietoa keikkajärjestelijältä, jotta saisimme sopivan ajankohdan sattumaan kalenteriimme.

Mustasch on ollut olemassa jo yli kaksi vuosikymmentä ja voin uskoa, että pitkään uraan mahtuu myös huonojakin päiviä. Mikä on motivoinut teitä kaikkina näinä vuosina?

Stam: Mottomme alusta alkaen on ollut: tavoitteena soittaa rakastamaamme musiikkia elääksemme ja keskittyäksemme ainoastaan siihen. Me saavutimme tuon tavoitteen muutama vuosi sitten, joten olemme päättäneet nostaa rimaa korkeammaksi koko ajan. Ei vain tehdäksemme enemmän rahaa, vaan kehittääksemme tuottamista viisaammaksi ja elämää kiertueilla paremmaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Mustaschin tyyli on vaihtunut vuosien varrella. Aloititte stoner rock -pohjaisesta musiikista, menitte hieman progressiiviseksi ”Latest Version Of The Truth” -albumilla, ja olette päätyneet nyt hard rockiin, jossa on hevin piirteitä. Mitkä albumit ovat vaikuttaneet eniten sinuun elämäsi aikana?

Stam: Yhtyeemme kotisivuilta löytyvät tiedot levyistä, jotka ovat vaikuttaneet kuhunkin eniten. Voit katsoa ne tästä linkistä. Liikuta vain hiirtä nimen päälle, niin tiedot tulevat näkyviin.

Mustaschin kaltaisella yhtyeellä on pitkä historia, joka varmasti kiinnostaa monia. Oletteko harkinneet että julkaisisitte yhtyeestä kertovan kirjan?

Stam: Emme, on aivan liian aikaista. Meistä tuntuu, että kuljemme vielä toiset parikymmentä vuotta ja kaikkea hienoa tulee tapahtumaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olen nähnyt teidät monesti esiintymässä ja olen kiinnittänyt huomiota siihen, että olette oluiden ja Jack Danielsin ystäviä. Mikä on paras virvoke keikan jälkeen?

Stam: Kylmä olut ja shotti, mutta kokis ja Jack Daniels ajavat myös asiansa.

Entä millaisia tulevaisuuden suunnitelmia Mustaschilla on? Ralf mainitsi viime syksynä haastattelussa, että aiotte etsiä ison yhtyeen, jonka kanssa lähdette kiertueelle. Onko tämä suunnitelma vielä voimassa?

Stam: Kuten mainitsin aiemmin, teemme järjestelyjä keikkojen suhteen. Näyttäisi sille, että keikkailemme syyskuussa Yhdysvalloissa, jonka jälkeen palaamme Saksaan ja Suomeen. Yritämme saada kiertueen myös Hardcore Superstarin kanssa aikaan tämän vuoden puolella. Se keskittyisi etelä- ja keski-Eurooppaan.

Kiitos ajastasi Stam! Haluaisitko laittaa terveisiä lukijoille?

Stam: Älkää päästä South Park -festivaalin keikkaa livahtamaan ohitsenne, sillä se on kesän ainoa keikkamme Suomessa!

Mustasch Facebookissa

Mustasch Finland Facebookissa

Haastatellut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat