Muusikon työn ongelmat: Mikko Herrasen bilekeikalla rumpali ei osannut kappaleita ollenkaan – pitäisikö palkka silti maksaa?

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 29.10.2017

Muusikon elämään kuuluu kärjistetysti kahdenlaisia keikkoja: konsertit, joissa saa soittaa omaa musiikkiaan, ja konsertit, joissa esitetään jo olemassa olevaa materiaalia. Freelance-muusikolle erilaiset bilekeikat ja taustamusiikkikonsertit ovat tärkeitä elannon tienaamista varten, joten joulun alla ja halloweenina kysyntää riittää.

Laulajana, äänittäjänä, lauluntekijänä ja tuottajana toimiva, Velcrankin riveissä vaikuttanut ja soolotuotannostaan tunnettu freelance-muusikko Mikko Herranen kertoo Facebookissa soittaneensa juuri halloween-bileissä trio-kokoonpanolla. Ohjelmistoon kuului Herrasen mukaan vanhan liiton heviä, kuten Black Sabbath, Dio ja Metallica. Herranen yhdessä kitaristin kanssa olivat ammattilaisina valmistautuneet konserttiin huolella, ja harjoitelleet materiaalin tunnollisesti. Rumpaliksi kokoonpanoon oli saatu Herraselle entuudestaan tuntematon muusikko, joka kuulemma oli ihan vakituisesti keikkaa tekevä ammattimuusikko. Rumpalille oli annettu illan settilista etukäteen harjoiteltavaksi,ja Herranen kertoo, että hän oli vielä erikseen varmistanut tältä, osaako hän varmasti materiaalin. Rumpali ei kuitenkaan Herrasen mukaan saanut tunnin kestäneessä setissä yhtäkään kappaletta kulkemaan edes tyydyttävästi. Kysyttäessä myöhemmin syytä, rumpali vastasi Herrasen mukaan vain ”joskus nää vaan menee näin”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Facebook -kirjoituksessaan Herranen nostaa esille kysymyksen siitä, tulisiko rumpalille maksaa palkka huolimatta huonosti suoritetusta työstä. Osa ammattimuusikon työstä on etukäteisvalmistautuminen, ja ne tunnit, joita käytetään treenaamiseen. Käytetyt työtunnit luetaan yleensä palkkaan itseensä huolimatta siitä, kuinka pitkä itse konsertti oli. Herranen myös huomauttaa, että rumpalin huono soitto heijastuu suoraan hänen omaan maineeseensa ammattimuusikkona. Kuuluuko sama palkka muusikolle huolimatta siitä, kuinka hyvin työnsä tekee?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat