MxPx

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.2.2008

Yhdysvaltalainen punkpoppia ja skatepunkkia yhdistelevä MxPx saapuu helmikuun 21. päivä ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Yhtye aloitti Euroopan kiertueensa helmikuun alussa Englannista, josta saimme kiinni puhelimitse yhtyeen rumpalin Yuri Ruleyn. Positiivisen oloinen Yuri kertoi meille mietteitään Suomesta sekä yleisesti, että keikkaan liittyen. Lue lisää nähdäksesi koko haastattelu.

mxpx.jpg

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Terve Yuri. Mitäs MxPx:lle tällä hetkellä kuuluu?

Yuri Ruley: Terve. Meille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Saavuimme hetki sitten Englantiin, jossa kierrämme ensin ja sitten jatkamme Venäjälle, jossa soitamme muutaman keikan ennen Suomeen tuloa. Suomesta matka jatkuu sitten keski Euroopan maihin.

Teidän ”Good To Go” kiertue alkaa huomenna. Millaisia odotuksia teillä on itsellänne kiertuetta kohtaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yuri Ruley: Olimme viimeksi Euroopassa viime vuoden huhtikuussa, joten on kulunut jo hieman aikaa, kun olemme viimeksi Euroopassa käyneet. Joka kerta, kun olemme tänne tulleet ovat yleisötkin olleet parempia, joten odotuksemme ovat korkealla tämän kiertueen suhteen.

Teidän edellinen albumi nimeltä ”Secret Weapon” julkaistiin Tooth & Nail Recordsin kautta, joka on Kristillinen levy-yhtiö. Mitä kristinusko teille merkitsee? Pidätkö itse MxPx:ää kristillisenä yhtyeenä?

Yuri Ruley: Kristinusko on vain meidän kaikkien yhteinen uskonto. Mielestäni emme käytä bändiä kristinuskon ilmaisemiseen, joten en pidä MxPx:ää kristillisenä yhtyeenä. Olemme aina onnistuneet pitämään uskonnon ja musiikin erillään ja emme halua tulevaisuudessakaan yhdistää näitä kahta yhdeksi kokonaisuudeksi. Me olemme kyllä kaikki kristittyjä mutta kuten sanoin, emme ole mielestäni kristillinen yhtye.

Tällä hetkellä kotimaassanne Yhdysvalloissa on valtava ”emo” buumi. Mitä mieltä olette itse kyseisestä musiikkityylistä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yuri Ruley: Ollakseni täysin rehellinen minun täytyy vastata, että en todellakaan ole kyseisen musiikkityylin suurin fani. Olemme olleet yhtye pitkään ja nähneet miten eri trendit ovat tulleet ja menneet ja mielestäni tämä on vain yksi ohi menevä vaihe. Se kuitenkin kuolee loppujen lopuksi ja tilalle nousee jokin uusi musiikkityyli.

Kuten juuri mainitsit olette olleet yhtye nytten 15 vuotta. Mikä on mielestäsi teidän pitkän uran salaisuus?

Yuri Ruley: En tiedä onko siinä taustalla mitään salaisuutta. Olemme aina tykänneet soittaa yhdessä ja meillä on aina ollut mahdollisuus laittaa uusi levy ulos. Pidämme yhä musiikin soitosta enkä näe yhtään hyvää syytä vieläkään, miksi meidän pitäisi lopettaa lähitulevaisuudessa, joten kai se on pitkän uramme salaisuus.

Soitatte ensimmäisen Suomen keikkanne helmikuun 21. päivä Helsingin Nosturissa. Millaisia odotuksia teillä on keikan suhteen?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yuri Ruley: Muutama meidän roudareista on käynyt Suomessa keikalla aikaisemmin ja he ainakin kehuivat Suomea. Itse en Suomesta paljoa tiedä, joten itselläni ei ole minkäänlaisia odotuksia keikan suhteen.

Kuinka hyvin tunnet Suomalaisia yhtyeitä kuten H.I.M, Children Of Bodom tai Nightwish?

Yuri Ruley: Olen kyllä kuullut kaikki nuo yhtyeet, mutta en tiennyt, että H.I.M ja Nightwish on Suomesta. Tiesin kyllä heidän tulevan pohjoismaista, mutta en tiennyt, että he ovat juuri Suomesta. Children Of Bodomin tiesin olevan Suomalainen, vaikka en paljoa metallia kuuntelekkaan.

Hieman teidän livesetistänne. Mitä me voimme siltä odottaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yuri Ruley: Me yritämme aina soittaa niin monta kappaletta kuin pystymme. Yleensä soitamme noin 20 kappaletta / keikka, joten emme oikeastaan ehdi soittaa kuin muutaman kappaleen jokaiselta levyltä. Muutenkin nykyään keikalle setin teko on todella vaikeaa, koska on kappaleita joita fanit odottavat kuulevansa joka ilta sekä biisejä, joita me haluamme soittaa. Yritämme aina vähän vaihdella settilistaa pitääksemme sen mielenkiintoisena.

Mikä on itsellesi se suosikki MxPx kappale tällä hetkellä, jonka haluat faneillesi livenä soittaa?

Yuri Ruley: Yleensä tykkään eniten soittaa kappaleita, jotka saavat parhaan vastaanoton yleisöltä. ”Punk Rock Song” on todella suosittu, joten yleensä nautin sen soittamisesta todella paljon. Uudelta levyltämme toinen kappale ”Shut It Down” on ehkä oma suosikkini.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä on? Nähdäänkö MxPx kesällä Suomessa festivaaleilla soittamassa?

Yuri Ruley: Onhan se ihan mahdollista, mutta en tiedä vielä. Seuraavaksi ainaki keikkailemme Yhdysvalloissa, Afrikassa sekä Australiassa, mutta sen jälkeen ovat suunnitelmat auki. Olisi hienoa soittaa Suomessa kaksi kertaa saman vuoden aikana, joten toivottavasti keikka myy hyvin ja promoottorit pyytävät meidät takaisin.

Millaisen vinkin haluaisit antaa yhtyeelle, joka haluaa menestyä yhtä hyvin kuin te jonakin päivänä?

Yuri Ruley: Sanoisin, että nauttikaa musiikin soittamisesta. Jos todella nautit siitä mitä teet, on mahdollista saavuttaa oikeastaan mitä vain. Älä yritä olla rokkitähti ja miettiä, että mikä myy vaan tee sitä, mistä itse pidät eniten. Myös itselläni oli päämäärä tulla rokkitähdeksi, mutta jos se on ainut päämäärä, et tule ikinä sitä saavuttamaan.

Puhuit rokkitähdistä ja niiden vaikutuksesta uraan. Mitkä muusikot sinua inspiroivat eniten kun olit nuori? Mikä sai sinut soittamaan musiikkia?

Yuri Ruley: Ajauduin musiikkiin kavereideni kautta. Soitimme eri bändeissä ja pidimme hauskaa yhdessä. Kun näin ensimmäisen kerran yhtyeen livenä, muistan ajatelleeni, että haluan myös esiintyä joskus. Siihen aikaan suurimmat vaikuttajani olivat ehkä juuri The Descendents sekä The Cure, joten luokittelisin heidät suurimmaksi vaikuttajakseni.

Mikä on pelottavin tapahtuma, joka teille on tapahtunut keikan aikana?

Yuri Ruley: Soitimme viime vuonna Warped Tourilla ja Tom, meidän kitaristi putosi kesken keikan lavalta alas. Säikähdimme paljon, mutta onneksi mitään ei sattunut. Tapahtumassa oli humoristista se, että koska lava oli niin valtava niin Tomin piti juosta takaisin lavalle backstagen kautta. Onneksi hänellä oli langaton mikki, että hän pystyi kuitenkin laulamaan juostessaan. *naurua*

Missä näet MxPx:n viiden vuoden päästä?

Yuri Ruley: Todennäköisesti keikkailemme niinkuin tähänkin asti. Soitamme ihmisille, jotka tulevat meitä katsomaan ja nautimme soittamisesta. Todennäköisesti emme koskaan tulee todella suosituiksi, mutta rakastamme silti mitä teemme, joten tuskin ainakaan lopetamme.

Loppuun hieman musiikkimaustasi. Millaista musiikkia itse kuuntelet tällä hetkellä?

Yuri Ruley: Kuuntelen todella erilaista musiikkia. Punkin puolelta kuuntelen yhtyeitä kuten Alkaline Trio, The Descendents, Lagwagon sekä Bad Religion. Kevyemmältä puolelta taas kuuntelen yhtyeitä kuten U2:ta, Rufus Wainwrightia, The Curea, The Policea, Nirvanaa sekä The Foo Fighterssia.

Kiitoksia todella paljon ajastasi ja onnea tulevalle kiertueelle. Onko sinulla loppuun mitään lisättävää Suomalaisille faneillenne?

Yuri Ruley: Kiitos itsellesi haastattelusta. Odotamme todella ensimmäistä Suomen keikkaamme innolla. Toivottavasti keikka on hyvä ja ihmiset nauttivat showstamme. Keikalla nähdään!

Luetuimmat

Uusimmat