My Dynamite – Otherside

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 25.1.2017

My Dynamite on australialainen rock-yhtye, joka yhdistelee soundissaan bluesia, soulia ja klassista rockia. ”Otherside” on melbournelaisen orkesterin toinen täysipitkä, joka koukuttaa kuulijaa groovaavilla melodioilla ja rennolla asenteella. ”Otherside” huokuu musiikkia menneiltä vuosikymmeniltä, eikä se ole ongelma – levy ei yksinkertaisesti kaipaa raikkaampaa otetta.

My Dynamite on ilmoittanut ottaneensa vaikutteita niin Humble Pielta, Lynyrd Skynyrdltä, Black Crowesilta kuin Led Zeppeliniltä. Yhtyeen äänimaailmassa on havaittavissa vaikutteita myös CCR:ltä ja The Eaglesilta – Esimerkiksi ”So Familiar” tuo rauhallisen tahdin ja vokalisti Patrick Carmody pehmeän lauluäänen takia mieleen The Eaglesin tuotantoa. My Dynamiten musiikissa on kuitenkin enemmän tarttuvuutta – useat kappaleet kuten ”State We’re In” ja ”Motortalkin’” pakottavat jalat liikkeelle. Yhtye onkin todennut haluavansa saada ihmiset tanssimaan ja siinä se onnistuu. Aloitusraidassa ”Round The Bendissä” ja ”Can’t Tell Liesissa” kuullaan myös iloista pianon soittoa, joka on merkittävä osa ”Otherside” -albumilla.

Täysipitkä on tasaisen hyvä, mutta siltä nousee myös muutama kappale ylitse muiden: ”Witch Hat” ja ”Can’t Tell Lies” erottuvat tarttuvien lyriikoidensa puolesta. ”Motortalkin’” nousee esille sähköisen energian ja erikoisten riffien avulla. Myös albumin päättävä balladi ”Don’t Steal The Light” kiinnittää kuuntelijan huomion harmonisella ja kauniilla tunnelmalla. Muuten albumilta löytyy kourallisen verran tarttuvia bluesrock-kappaleita, joita on mukava fiilistellä. ”Otherside” ei pyri tajunnanräjäyttävyyteen, muttei se jätä täysin kylmäksikään. Täysipitkän kappaleissa on lämmin tunnelma ja kuuntelijalle välittyy niistä hyvä mieli. ”Otherside” ei ole niin persoonallinen että se erottuisi välittömästi massasta, mutta kun levylle antaa mahdollisuuden, voi siltä löytää Melbournen lämpimän ilmaston ja ajattoman bluesrockin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8-/10

Kappalelista:

  1. Round The Bend
  2. Witch Hat
  3. So Familiar
  4. State We’re In
  5. Can’t Tell Lies
  6. Love Revolution
  7. Motortalkin’
  8. Otherside
  9. Don’t Steal The Light

My Dynamite Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat