My Grimace – Grim Serenades

Kirjoittanut Janne Partanen - 28.7.2015

My Grimace tarjoilee meille melodista death metalia debyyttilevyllään, joka kantaa nimeä ”Grim Serenades”. Ei muuta kuin levy soittimeen ja ihmettelemään, mitä Jyväskylän suunnalla on tarjolla. Kahdeksan biisiä ja 36 minuuttia myöhemmin olemme jo paljon viisaampia.

Homman nimi on melodinen death-metalli, ilman sen kummempia selittelyjä: raskaita melodisia riffejä, syntikoita ja korinalaulua, perinteistä suomalaista synkistelyä ja tarttuvia kertosäkeitä. Tuotanto on laadukasta ja soittimet soivat, niin kuin voi odottaakin. Kaikki on sinänsä paperilla kohdillaan, mutta jostain syystä levy alkaa puuduttaa jo kolmannen biisin kohdalla. Kaikki on jotenkin liian tuttua ja turvallista. Soittotaitoa tuntuu bändin kuudella jäsenellä riittävän, mutta kappaleet ovat vain jotenkin pirun kuluneita. Vastaavan kuuloisia bändejä tuntuu tulevan jokaiselta kylältä. Sinänsä harmi, sillä miehistö hoitaa tonttinsa hyvin ja varsinkin vokalistilla on hyvin komea korinaääni. Levyn loppupuolella on otetttu kappaleisiin progressiivisia elementtejä, jotka kyllä sotkevat soppaa, mutta nuokin kohdat ovat ns. turhan tarkasti mietittyjä.

My Grimacen debyytti on laadukkaasti tehty, mutta sisältö on harmittavan puuduttavaa. Missä on uho ja vaarallisuus? Ei missään, sillä kaikki on valmiiksi pureskeltua tai muilta lainattua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5/10

Kappalelista:
01. Candidates
02. Grim Serenade
03. Dire Need
04. Abandon All, Leave The Mourning Behind
05. Reveal Nothing
06. Drink Of Death
07. Red Glow
08. Twilight Zone

Bändi Facebookissa

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat