Nachtmystium promokuva 2017

Nachtmystium allekirjoitti sopimuksen Prophecy Productionsin kanssa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.9.2017
Nachtmystium

Uuden albuminsa parissa ahkeroiva black metal -yhtye Nachtmystium on solminut levytyssopimuksen saksalaisen Prophecy Productions -yhtiön kanssa. Yhtiön tallista löytyy artisteja kuten Alcest, Lifelover, Falkenbach sekä kotimainen Tenhi. Facebookissa julkaistussa tiedotteessaan yhtye kertoo aikovansa julkaista uuden ”Resilent” -lyhytsoittonsa uuden levy-yhtiönsä kautta vuoden 2018 alussa. Lisäksi yhtye siirtyy studioon nauhoittamaan tulevaa kokopitkää albumiaan, joka on suunnitteilla julkaistavaksi myöhemmin vuonna 2018.

”Olemme erittäin otettuja mahdollisuudestamme tehdä yhteistyötä Prophecy Productionsin kanssa. Olen valtavan tyytyväinen, että olen päässyt rakentamaan henkilökohtaisia suhteita yhtiön henkilökuntaan Etelä-Kaliforniassa. Meidän on mahdollista tavata säännöllisesti kasvotusten luodaksemme parasta mahdollista ympäristöä Nachtmystiumille uudellenrakentaa sen paikkaa metalliyhteisössä muutamien synkkien vuosien jälkeen, jolloin kärsin vakavasta heroiiniaddiktiosta. Mutta nyt nuo synkät ajat ovat takana”, yhtyeen kitaristi ja solisti Blake Judd kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat