Nasty – Shokka

Kirjoittanut Janne Partanen - 24.3.2015

Belgialaista hardcorea maailman vääryydestä tarjoilee Nasty uudella ”Shokka”-levyllään. Levylle on raavittu kasaan viisitoista raitaa ja promoversiolle on heitetty vielä muutama live-vetokin bonukseksi. Bändin äkäinen hardcore tuntuu kumartavan tyylin vanhoille mestareille, mutta onko siinä samaa tarttumapintaa?

Nasty paukuttaa nopeaa ja aggressiivista hardcorea ilman sen kummempia kiemuroita tai lisäyksiä. Kappaleet ovat lyhyitä, ja viidentoista biisin sekaan on ujutettu useampikin välisoitto. Niinpä levylle ei kerry lopulta kovinkaan paljon kestoa. Nasty on kyllä tutkinut lähdemateriaalinsa kunnolla, ja bändin muusikista löytyykin kaikki tyylille ominaiset kliseet. Nopeasti pari biisiä kuunneltuna meno on ”ihan ok” -luokkaa, mutta täyttä levyä kuunnellessa alkavat bändin ongelmat löytyä.

Kappalemateriaali on keskenään hyvinkin samanlaista, ja kappaleet toistavat samoja kuluneita kaavoja. Riffit tuntuvat pysyvän samana läpi levyn, eikä asiaa helpota vahvalla aksentilla sanoja sylkevä ”laulaja”, jonka artikulaatio on Aku Ankan luokkaa. Niinpä kun sanoista ei ota mitään selvää ja biisit kuulostavat toisiltaan, on levyä kuunnellessa koko ajan ”dejavu”- olo. Pari erikoisempaa kitarakuviota olisi piristänyt levyä kummasti, eikä pari hitaampaa biisiä levyä pelasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voi olla, että olen turhankin jyrkkä tämän arvostelun kanssa, mutta jokin tässä bändissä ärsyttää minua kovasti. Sinänsä kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta ”Shokka” kuuloistaa useiden välisoittojen kanssa hyvinkin keskeneräiseltä ja demomaiselta. Isoin ahdistus tulee kuitenkin vokalistista. Jos haluatte kuunnella hyvää hardcorea, napatkaa vaikka oululaisen Quake The Earthin levy soittimeen.

5/10

Kappalelista:
01. Shokka
02. No
03. Phönix
04. Lying When They Love Us
05. The Heat
06. Real Talk
07. Skit (1)
08. Fantasia
09. Rebel With A Cause
10. Skit (2)
11. Politessenhass
12. Interlude
13. Irreversible
14. Fire
15. Outro

Bändi Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat