National Napalm Syndicate – Lex Talionis (EP)

Kirjoittanut Vilma Ala-Koukkari - 6.6.2014

TV2:n lähettämä Rockstop! oli yksi näkemys musiikkipainotteisesta televisio-ohjelmasta. Katson haikeana tuosta viihteen helmestä otetta, Heli Nevakareen toimittamaa National Napalm Syndicate -haastattelua vuodelta 1989. Tuollaista viattomuutta ja sympaattisuutta yhdistettynä nuoren miehen ahdistukseen ei näe enää näissä ympyröissä, ainakaan julkisesti. Stubbin ja Kataisen säätelemässä maailmassa kaiken täytyy olla alusta alkaen niin helvetin pro. Kun pelkkä nopea raha puhuu, inhimillisyys ja pilke silmäkulmasta katoavat.

Pohjoisesta tarjottiin maailmalle toki muutakin kuin sydämellistä meininkiä. Pudasjärven ahdasmielisessä yhteisössä sai alkunsa hyvin ajan hammasta kestänyt, ja ehkä jopa aliarvostettu levyllinen thrash-meteliä. Ala-arvoisista ”lauluosuuksista” huolimatta loistava aloitus ei riittänyt kantamaan bändiä kovin pitkälle, ja NNS hajosi vuonna 1991. Samoihin aikoihin levisi tantereelle muitakin alan suomalaisia edustajia, ja esimerkiksi pohjoisen kollega A.R.G. hiipui pian toisen levynsä jälkeen.

National Napalm Syndicate ei ole ainoa alan edustaja, joka aktivoitui uudestaan 2000-luvun aikana. Bändi ei ole jäänyt pelkäksi nostalgia-aktiksi, uutta musiikkia on julkaistu harvoin ja varmuudella. ”Resurrection Of the Wicked” jäi pimentoon ja ”Devolution Of Species” haisteli uusia tuulia thrash-aitauksen ulkopuolella. Tietyt tahot pitivät siirtoa suurella todennäköisyydellä epäonnistuneena rikoksena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Läheltä alkuperäistä kokoonpanoa liippaava joukkue on ilmeisesti haikaillut takaisin 1980-luvulle. ”Lex Talionis” tarjoaa EP:n mitallisen alkuperäistä asiaa retroillen ansiokkaasti. Kaksi uutta omaa biisiä sisältävät kaikki ne elementit joista rakennetaan oikeaoppista ankarampaa metallia. Alkuaikojen intoa ei ikävä kyllä tavoiteta. Vastapainoksi ärjyminen on saanut lihaa luidensa ympärille.

EP:n herkkuosaston muodostavat kaksi lainabiisiä. Radiopuhelimien esiasteen eli KTMK:n ”Jeesus Oli Venäläinen Kantoraketti” toimii sekä kunnianosoituksena juurille, että muuten vain hyvänä meininkinä. Ehkä biisi on myös pilke silmäkulmassa tapahtuva näpäytys lapsuuden aikojen kotiseudun uskovaisille piireille. Vivisektion ”Oulu Palaa” on ehtaa HC-punkkia. Siis juuri sitä tavaraa, mistä NNS ja kanssatoverinsa ponnistavat. Ovatko nämä versiot parempia kuin alkuperäiset? En tiedä, eikä kiinnosta. Nämä poiminnat toimivat typerän kansakuntamme musiikillisina sivistäjinä. Nuclear Assault häivähdys ”My Pudasjärvi” jää puserruksen jälkeiseksi räkäklimpiksi, joka katoaa turpeeseen kuin hollannikkaat Provinssirockissa vuonna 2004. Kuuluu asiaan mutta olisin uskonut vähemmälläkin, että nyt ollaan aitojen asioiden äärellä.

Vaikka en aio tästä hetkestä eteenpäin viettää kaikkia musiikin kuunteluhetkiä NNS:n kanssa, tarjoaa tämä lyhyt tuokio oivallisia mahdollisuuksia heilutella nyrkkiä, kaljakassia tai sukkahousuista tehtyjä pupunkorvia ”The Church Of The Ratin” tahdissa. Toimii oikeastaan niin hyvin, että toivoisin lyhytsoiton kummallekin linjaukselle jatkoa; siis täysi annos omaa materiaalia ja niskaan pläjäys tyylillä valittuja lainapeitteitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
1. The Church Of The Rat
2. Planet Satan
3. Oulu Palaa
4. Jeesus Oli Venäläinen Kantoraketti
5. My Pudasjärvi

https://www.facebook.com/nationalnapalmsyndicate?fref=ts

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat