Nazarethin ”Razamanaz” iskee kuin ukkonen – hard rockin klassikkoalbumi juhlii 45-vuotispäiväänsä

Skotlanti on ensisijaisesti tunnettu laadukkaista viskeistään ja jylhistä, luonnonvoimien muokkaamista maastoistaan, mutta maasta löytyy myös ”muutama” rock-yhtyekin. Nykypäivänä Biffy Clyro lienee Skotlannin tunnetuin yhtye, mutta 70-luvulla tilanne oli toisin. Vuonna 1968 perustettu rock-yhtye Nazareth julkaisi vuonna 1973 kolmannen albuminsa, ”Razamanaz”, jolla skottiyhtye todisti suvereenia herruutta hard rockin saralla.

Nazareth on vielä tänä päivänäkin pystyssä, tosin reippaasti muuttuneella kokoonpanolla. Yhtyeessä vaikuttavat nykyään basisti Pete Agnew, joka on ainoa alkuperäisjäsen, ja yhtyeen rumpalina toimii hänen poikansa Lee Agnew. Jimmy Murrison on toiminut Nazarethin kitaristina vuodesta 1994 alkaen, ja nykyinen vokalisti Carl Sentance liittyi yhtyeeseen vuonna 2015. Vertailun vuoksi on todettava, että kaarti on hyvin erilainen mitä se oli 45 vuotta sitten. Silloin orkesterissa olivat vokalisti Dan McCafferty, kitaristi Manuel Charlton, basisti Pete Agnew ja rumpali Darrell Sweet. Charlton erosi yhtyeestä vuonna 1990, ja McCafferty eläköityi Nazarethista vuonna 2013. Sweet sen sijaan siirtyi ajasta ikuisuuteen vuoden 1999 huhtikuussa.

Tähän päivään mennessä Nazareth on julkaissut peräti 23 albumia, joista voin todeta kuunnelleeni vain muutamia. Skotlantilaisyhtye ei ole koskaan saavuttanut maailmanlaajuista jättisuosiota, mitä voi vain ihmetellä ”Razamanazia” kuunnellessa. Toki kaupalliseen menestykseen vaikuttaa useampi tekijä kuin pelkkä musiikki, mutta sellaisille pohdinnoille ei ole tässä nyt sijaa. Vaikka Nazareth ei ole tehnyt maailmanvalloitusta, teki ”Razamanaz” minuun lähtemättömän vaikutuksen reilu kymmenen vuotta sitten, kun sain levyn isältäni osaksi orastavaa CD-kokoelmaani. Yhdeksän kappaletta sisältävä, reilu puolituntinen rock-albumi on vakuuttava paketti, joka räjäytti tajuntani. Ja tekee sen vielä tänäkin päivänä.

Albumin nimikkokappale ei suuremmin aikaile vaan singahtaa yhtä malttamattomasti ja aggressiivisesti vauhtiin kuin gepardi gasellin perään. Sanoitusten suhteen kappale ei ole kovin syvällinen, mutta Nazarethin energisyys pakottaa liikkeelle. Vastaavasti ”Alcatraz” on kuorrutettu miellyttävän groovaavilla riffeillä ja rumpukompeilla, jotka saavat tukea McCaffertyn ponnekkaasta laulusta. Kappaleeseen on ujutettu myös Charltonin monipuolinen kitarasoolo.

Levyn kolmas raita onkin albumin ensimmäinen kevyempi kappale, joka alkaa rauhallisesti resonoivalla rautalankakitaran soitolla. ”Vigilante Man” pysyy kaikkiaan rauhallisena ja tarttuvana kappaleena lopussa olevaa kertosäkeistöä lukuun ottamatta – mutta kappale ei missään tapauksessa kalpene muiden teosten rinnalla. ”Vigilante Man” tuo levylle sen tarvitsemaa syvyyttä, minkä jälkeen voidaankin hypätä vähintäänkin erikoiset lyriikat omaavaan ”Woke Up This Morningin” kyytiin. Tragikoomisissa sanoituksissa puidaan läpi kuolleet lemmikit, joiden McCafferty olettaa naapuriensa nirhanneen. Asioiden edetessä vokalisti toteaa, ettei ”hänestä ilmeisesti pidetä täällä, ja hän päättää poistua paikkakunnalta samalla, kun hänen talonsa palaa”. ”Woke Up This Morningin” tarina ei ole kovin looginen saati hyvin taustoitettu mutta yksinkertaisuus toimii.

Rytmikäs ”Night Woman” on albumin ensimmäinen flirttaileva kappale, joka osoittaa, että Nazarethilta luonnistuu myös imelämpi kirjoitustyyli. Kappaleesta löytyy luonnollisesti myös McCaffertyn kevyempää tulkintaa sekä Charltonin sähäkkä kitarasoolo. ”Bad Bad Boy” on sanoitustensa suhteen kuin edeltävän kappaleen vastakohta, sillä äskeisestä lipeväkielisestä herrasmiehestä ei ole enää tietoakaan. Kappale pääsee osittain loistoonsa Charltonin kitarankäsittelytaitojen ansiosta. Ujeltavat ja kiljuvat riffit ovat ”Bad Bad Boy” -kappaleen ehdoton tavaramerkki.

”Sold My Soul” tuo albumille vaihteeksi kevyempiä melodioita, mutta tunnelma muuttuu synkemmäksi. Kappaleen sanoituksissa kuultaa katkeruus siitä, miten vokalisti yritti turvautua Jumalaan, mutta koska ei saanut apua ylhäältä, joutui hän turvautumaan paholaiseen. Siitä juontaa myös kappaleen nimi. ”Sold My Souliin” on tehty tilaa Charltonin kitaraosuuksille ja rauhallisesti kumahtaleville bassoriffeille ja perkussioille, minkä seurauksena tunnelma on jopa harmoninen. – Ainakin siihen saakka, kun McCafferty jatkaa sielua riipivää rääkymistään kertosäkeistössä.

Täysipitkän toiseksi viimeinen kappale ”Too Bad Too Sad” edustaa jälleen Nazarethin humoristisempaa, kieliposkessa toteutettua tuotantoa. Lyriikat ovat jälleen surkuhupaisat, joita kuunnellessa ei voi olla naurahtamatta. Levyn loppuun on säästetty järkälemäinen balladi ”Broken Down Angel”, joka lienee albumin tunnetuin teos. Enkä ihmettele, sillä McCaffertyn surumielinen laulu yhdistettynä Nazarethin pehmeämpään otteeseen sulaa kuin kuuma veitsi voihin. Kappaleessa McCafferty laulaa matalammalta kuin esimerkiksi ”Love Hurts” -kappaleella, jossa hänen äänensä hipoo jo pilviä.

Nazarethin kolmas täysipitkä on erinomainen rock-albumi, jossa yhdistyvät niin päätähuimaavat soolot, tarttuvat melodiat, herkkyys kuin huumorintajukin. Levyltä löytyy monta väkevää kappaletta, joita kuunnellessa hengästyy. ”Razamanazia” kuunnellessa voin vain kuvitella, miten raivokkaasti Nazareth on esiintynyt 45 vuotta sitten keikkalavoilla. Onneksi se energisyys ja intensiivisyys on onnistuttu taltioimaan tälle levylle. ”Razamanaz” on ehdoton osa hard rockin historiaa, joka ansaitsisi saada enemmänkin huomiota ja tunnustusta osakseen kuin mitä se on saanut.

Kappalelista:

1. Razamanaz
2. Alcatraz
3. Vigilante Man
4. Woke Up This Morning
5. Night Woman
6. Bad Bad Boy
7. Sold My Soul
8. Too Bad Too Sad
9. Broken Down Angel

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen