Neferion – The Primordial Mode

Kirjoittanut Juha Attola - 26.9.2012

Tamperelainen Neferion lähestyy toimittajaa ”The Primordial Mode” nimisen demon kanssa. Demo pitää sisällään neljä kappaletta reipasta heavy metallia, naislaululla varustettuna.

Homma lähtee käyntiin ”Nightingale” -nimisen kappaleen myötä, ja melkoisen räväkästi lähteekin! Vokalisti Maija puskee pihalle sellaista soundia, että heikompia hirvittää. Kappaleesta löytyy myös puhtaita vokaali osuuksia jotka toimivat nekin hienosti, johtuen laulajan omaperäisestä äänestä sekä kyvystä käyttää sitä. Soittopuoli on myös yhtyeellä hyvällä tasolla, kuten myös sävellyspuoli. ”Daunting” -kappale on astetta tylympi ja raskaampi esitys; omasta mielestäni kyseinen raita on yksi kovimpia mitä demo-tasolla on pitkiin aikoihin kuultu. Kappale on kuin yhdistelmä brutaalisti runnovaa Izegrimiä ja hieman kevyemmin rokkaavaa Lullacryta. Lopputuloksena on kappale, joka ei jätä mitään epäilyjä sen suhteen ettei tästä yhtyeestä tultaisi vielä kuulemaan.

Kolmas kappale ”Argo” on hieman perinteisempää heavyä. Kappale ei sinällään tarjoa mitään uutta ja mullistavaa tämän tyyliseen musiikkiin, mutta jotenkin tällä yhtyeellä on täysin omanlaisensa tyyli joka erottuu kyllä edukseen massoista. Kiekon päättää ”Force Within” niminen kipale, jonka alku enteilee jo hieman rauhallisempaa kappaletta, mutta niitähän ei tämä yhtye taida tuntea. Vahvan kitaroinnin siivittämänä tämäkin kappale kulkee mutkattomasti eteenpäin, kuin luotijuna.  En osaa tarkalleen sanoa, milloin tämä orkesteri on perustettu, mutta sen verran hyvin tässä vedetään yhteen, että varmasti jokusen vuoden yhtye on yhdessä soittanut. Pieniä yksityiskohtia on vielä siellä täällä hiottavana, mutta kyllä tässä on yksi vuoden kovimmista demoista. Yhtyettä voisi toisaalta verrata joihinkin ”isompiinkin” nimiin, mutta toisaalta se on aika turhaa, Neferion kun lähinnä kuulostaa Neferionilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

1.Nightingale
2.Daunting
3.Argo
4.Force Within

http://www.facebook.com/Neferion

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat