Netherbird – The Ferocious Tides of Fate

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 7.7.2014

Ruotsalainen Netherbird on perustettu jo kymmenisen vuotta sitten, ja ”The Ferocious Tides of Fate” on yhtyeen kolmas täyspitkä julkaisu. Pienempiä julkaisuja bändiltä sitten löytyy vaikka muille jakaa. Lukuisista levyistä huolimatta bändin musiikkia ei ole aiemmin kantautunut korviini, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ellei tämä levy sitten ole aivan täyttä paskaa.

Saatekirjeessä Netherbirdin musiikkia kuvaillaan black ja death metallin sekoitukseksi. Pääpaino on kuitenkin jonkinlaisessa melodisessa viikinki/black metallissa ja death metal jää suurimmalta osin hieman sivurooliin, vaikka sillekin annetaan jalansijaa silloin tällöin. Lähimmäksi death metallia päästään varmaankin päätöskappaleessa ”Of the Setting Sun”. Kappaleesta täytyy myös mainita vokalistin erinomainen suoritus. Kappaleen osasta riippuen kuullaan joko matalaa deathmetalmaista murinaa tai black metallille tyypillisempää kurkun vereslihalle raatelevaa korkeaa rääkynää, jotka molemmat kuulostavat todella vakuuttavilta. Vokalistin murina on ylipäätään hienoa kuunneltavaa koko levyn ajan.

Tunnelma koko albumin ajan on melko lohduton. Suurta osaa tässä näyttelevät suuret ja kylmät kitaramelodiat. Hyvä esimerkki tästä on ”Shadow Walkers” -kappale, jossa tempo pysyy melko matalalla ja pääosassa ovat melodiset ja pahansuovat kitaraleadit. Levyn vahvuudeksi nousee kuitenkin kappaleiden monimuotoisuus ja vaihtelevuus. Niistä löytyy niin suoraa ja nopeatempoista sahaamista kuin groovaavaa riffittelyä ja melodista fiilistelyäkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Periaatteessa ”The Ferocious Tides of Fate” on varsin toimiva levy, mutta siitä puuttuu kuitenkin jotakin, joka saisi sen erottumaan massasta ja koukuttamaan kuuntelijansa. Lähes jokaisen kappaleen aikana tuli sellainen tunne, että olen kuullut tämän ennenkin, vaikkeivät kappaleet missään nimessä huonoja ole. Levy on hieman keskivertoa parempi, eikä levyä kuunnellessa missään vaiheessa vituttanut, mikä kertoo jo aika paljon nykypäivänä.

7/10


Kappalelista:

1. Elegance and Sin
2. Så Talte Ygg
3. Ashen Roots
4. Shadow Walkers
5. Along the Colonnades
6. Of the Setting Sun

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Netherbird Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat