Nicumo kiertää pääsiäisenä ruotsalaisen Myrahin kanssa Suomea

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.3.2016

Nicumo Myrah 2016Vuonna 2013 debyytillään listamenestystäkin nauttinut, toista albumiaan parhaillaan työstävä Nicumo ehtii studiosta myös keikkalavoille. Jo perinteeksi muodostunut pääsiäisen minirundi pistäytyy maaliskuun viimeisenä viikonloppuna kolmella paikkakunnalla. Menossa on mukana myös Ruotsin Östersundista tuleva MyrahNicumo on bändi, jolla ei ole tapana mennä sieltä mistä aita on matalin, vaan tälläkin kertaa ollaan menossa ”isoilla kamoilla ja isoilla valoilla”. 

”Tällä poppoolla ollaan nyt kolmatta rundia vääntämässä, joten meininki on koeponnistettu ja hyväksi todettu. Mm. viime pääsiäisenä oli kaksi loppuunmyytyä iltaa.”
”Tälläkin rundilla on jälleen panostettu yleisön viihtyvyyteen, ja keikoilla kulkeekin melkoinen määrä valo-, sekä äänikalustoa teknikoineen. Tällä tavoin me takaamme omalta osaltamme sen, ettei ketään paikalle saapunutta jätetä kylmäksi.”

Keikkapäivämäärät ja paikat:
Pe 25.3 Muhos-Kellari, Muhos
La 26.3 Teatterirock, Kokkolan Kaupunginteatteri, Kokkola
Su 27.3 Leipätehdas, Vaasa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.nicumo.com
www.facebook.com/nicumo
myrahband.com
www.facebook.com/myrahband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat