Ninkharsag – The Blood of Celestial Kings

Kirjoittanut Sami Elamaa - 27.4.2015

Liverpoolin suunnasta saapuva tuore black metal- yhtye Ninkharsag kajauttaa ensimmäisen kokopitkänsä, ”The Blood of Celestial Kings”, näytille. Sana ”Ninkharsagtarkoittaa sumerialaisessa mytologiassa vuorten jumalatarta, mikä osoittautui omalle kohdalleni mielenkiintoiseksi tiedoksi, sillä itse olen kiinnostunut kaiken maailman erilaisista pakanauskonnoista ja niiden käsitteistä. Myös ”The Blood of Celestial Kings”-albumin kansikuva muistuttaa paljoa Absun tuotannon taidekuvia, jonka vuoksi löysin itselleni uuden mielenkiintoisen bändin arvosteltavaksi.

Ninkharsag luottaa enimmäkseen musiikillisesti black metallin suuntaan. Kuunnellessani albumia satuin äkkiseltäni havaitsemaan, että ”The Blood of Celestial Kings”-albumista löytyy hivenen verran Absun ja jopa Melecheshin tyylisiä vivahteita. Ninkharsag ei ole yhtä tekninen, mitä Absu, tai yhtä folkperinteinen, mitä Melechesh, mutta siitä huolimatta Ninkharsag kulkee aivan omaa polkua esikoisalbumillaan.

Kuunnellessani albumia ensimmäistä kertaa mieleeni jäivät myös vahvasti albumin tuotanto ja kappaleiden pituudet. Tuotanto pyörii likaisissa, mutta mukaansa vievissä soundeissa, jotka toimivat erittäin hyvin albumilla. Taas levyn kokonaispituus yltää juuri ja juuri puoleen tuntiin, jonka vuoksi suurin osa kappaleista on supistettu noin kolmen minuutin pituisiksi ralleiksi. Lyhyin kappale ”Destroyed by Design” ei  ole edes kahden minuutin mittainen tekele, eikä edes nopeatempoinen, vanhan koulukunnan Slayer-tyyppinen thrash-kappale, mutta mustaksi metalliviisuksi toimii moitteettomasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisena pakettina ”The Blood of Celestial Kings” toimii mallikkaasti. Mikäli albumista kuuntelee ainoastaan muutamia irtonaisia kappaleita, jää siitä laimeampi maku. Eritoten täytyy mainita, että levyn parhaimmat irtokappaleet ovat ”The Sicarii” ja ”Tartarus Unbound”, mutta albumi toimii parhaiten, kun sen kuuntelee alusta loppuun jokainen kappale kerrallaan. ”The Blood of Celestial Kings” on kuin palapeli, jonka palaset koostuvat levyn jokaisesta kappaleesta, jotka yhdessä rakentavat albumistaan vahvan kokonaisuuden. Ilman kaikkia palasia albumi on kuin keskeneräinen laimeampi tekele.

Jos pidät Absusta, sumerialaisesta mytologiasta ja black metallista, Ninkharsagin esikoislevy ”The Blood of Celestial Kings” on hyvä valinta. Puolen tunnin mittainen kokemus tämän levyn kanssa ei ole hukkaan heitettyä aikaa.

8+/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

01. The Sicarii
02. The Essential Salts of Human Dust
03. Liber V Vel Reguli
04. Destroyed by Design
05. Ninkharsag
06. Tartarus Unbound
07. Pastoralis Praeeminentiae
08. The Dawn of the Age of Horus
09. Iron Wolves

Ninkharsag Facebook

Ninkharsag Candlelight Records

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat