Noumenan alkuvuosien tuotantoa saataville bonusbiisien kanssa

Noumena_2013_1Noumena julkaisee uudelleen toisen ja kolmannen albuminsa ”Absence” ja ”Anatomy of Life” 29.4.2016. Levyt tulevat kauppoihin tupladigipak-muodossa viiden bonuskappaleen kanssa. Erikoisversion julkaisusta vastaa levy-yhtiö Haunted Zoo Productions.

Vuonna 2005 julkaistu ”Absence” noteerattiin laajasti, ja sitä seurasi yhtyeen kolmas albumi ”Anatomy of Life” jo seuraavana vuonna. Nämä alun perin Spinefarm Recordsin julkaisemat pitkäsoitot määrittelivät Noumenan tyylin ja soundimaailman ja tarjosivat ajan hammasta kestäviä melodeath-kappaleita.

– Päätimme juhlistaa albumien kymmenvuotismerkkipaalua erikoisversiolla. Albumeita ei ole ollut saatavilla vuosikausiin, joten halusimme vastata myös fanien toiveisiin uudelleenjulkaisusta. Viisi lisäraitaa ovat levyjen äänistyssessioista, ja aiemmin ne ovat olleet saatavilla vain digiversioina, kommentoi yhtyeen basisti ja levy-yhtiön puuhamies Hannu Savolainen.

Noumena työstää parhaillaan uusia biisejä ja valmistautuu seuraavan albumin äänityksiin. Uusi julkaisu on odotettavissa loppuvuodesta.

Lue lisää aiheesta

Noumena suuntaa uudella musiikkivideollaan Nuuksion kansallispuistoon Ähtäriläislähtöinen metalliyhtye Noumena julkaisee tänään uuden albuminsa nimeltä ”Myrrys”. Huhtikuun huumaan antautunut bändi juhlistaa uutta pit...
Uuden suunnan hakua: Noumena – Myrrys Noumena aloitti melodisen death metalinsa takomisen samoihin aikoihin Omnium Gatherumin ja Insomniumin kanssa, 90-luvun jälkipuoliskolla. Mutta si...
Noumena julkaisee uuden Myrrys-albuminsa huhtikuun lopussa: uusi biisi kuunneltavissa Kotimainen metallisekstetti Noumena julkaisee 28. huhtikuuta viidennen studioalbuminsa nimeltä "Myrrys". Yhdeksän biisiä sisältävä levy on oivaa j...
Noumena ja Dark Flood talviselle yhteiskiertueelle Pitkän linjan metallibändit ähtäriläislähtöinen Noumena ja oululainen Dark Flood kiertävät tulevan talven aikana Suomea. "Winter Walks With Me" -kiert...

Kommentointi on suljettu.