Nummeen tulet, Nummeen jäät

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.8.2013

Nummirock raportti kuva 1Kuten Rudi totesi Kaaoszinen Nummirockin festariraportissaan, ei ole epäilystäkään siitä, missä vuoden 2014 juhannusta vietetään. Tämä kuulosti itselleni todella tutulta. Nummirockin taika on selittämätön asia, jota ainakin itse olen mietiskellyt paljon, vaikkakin vasta toista kertaa Nummirockissa vierailleena. Paikalla käyneet tuntuvat ymmärtävän, mistä puhun, koskaan Nummessa juhannustaan viettäneet taas eivät.

Toimittajan kyltymätön utealiaisuus kuitenkin velvoittaa yrittämään, ja siksi lähdinkin itse Nummirockia viettämään jo festivaaleja edeltävänä keskiviikkona, tavoitteenani Nummirockin mystisen vetovoiman selvittäminen. For science tai jotakin.

Saavuin paikalle hyvissä ajoin keskiviikkona ja asetuin jo edeltävänä vuonna vakiopaikaksemme muodostuneelle alueelle rantaleirintään. Olin mestoilla jopa niin hyvissä ajoin, että autoni oli ainoa paikalla rantaleirinnän puolella. Sateinen keli ja alueen hiljaisuus tarjosivat otollisen tilaisuuden pienille nokosille auton takapenkillä. Useilla joskus paikalla käyneillä diagnosoitava Pre-Nummirock Anxiety ottaa omansa lähtöä edeltävän yön unesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Herättyäni aurinko kurkisteli jo ujosti pilven takaa. Autoni koristi edelleen ainokaisena rantaleirinnän aukiota, mutta tien toisella puolella, erityisesti kokeneempien kävijöiden suosimassa metsäleirinnässä olisivat huhujen mukaan juhlat jo täydessä vauhdissa. Osa vieraista oli saapunut itse asiassa kuulemma jo viikko aikaisemmin. Tätä, hyvät naiset ja herrat, on Nummirock.

Kerkesin astelemaan metsäleirinnän portilta sisälle noin kymmenen metriä, kun vanhempi, hyvin tukevassa juhlakunnossa ollut herrasmies viittoi minulle pysähtymisen merkiksi.

– Hei, sä näytät rock ’n rollilta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiitos, kai. Esittelin itseni toimittajan retaleeksi, joka on saapunut paikalle selvittämään Nummirockin taikaa. Juuri muuta en kerinnyt sanomaankaan, kun löysin itseni anonyymiksi jäävän miekkosen leiristä istumasta. Miehen vaimokin liittyi seuraamme ja tarjosi huikan läpinäkyvästä, tummanharmaan nesteen täyttämästä pullostaan. Juttutuulella olleella pariskunnalla tarinaa riitti.

– Meillä on yhteensä 44 Nummirockia takana!

Kultasuoni, ja heti alkuun. Juopon tuuria vai ammattitaitoa, jääköön arvoitukseksi. Yhteensä 44 juhannusta Nummessa – tämä on juuri se jokin selittämätön asia, minkä taustoja olen tullut selvittämään. Miksi Nummirock, kerta toisensa jälkeen?

– Nummi vie ihmiset mennessään. Ulkopuoliset luulevat hevikansan olevan pelottavaa sakkia. Päinvastoin, Nummirockissa on mukavin yleisö, jonka olen koskaan nähnyt missään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pariskunta tarjoaa jälleen huikan mystisestä pullostaan. Annan pariskunnalle vastalahjaksi huikasta ja haastattelusta savukkeen mieheen ja naiseen. Vielä lähtöä tehdessäni saan kutsun liittyä heidän seuraansa myöhemmin illalla. Pistän kutsun visusti korvan taakse ja lähden kävelemään jälleen rantaleirintää kohden. Yleisökö Nummirockista tekee sen festarin, minne tullaan jokaikinen juhannus?

Rytmihairio Nummirock 2013 (3)Ehkäpä festivaalin takapiru, ohjelmasta, tuotannosta, mainonnasta ja monesta muustakin asiasta vastaava Tero Viertola osaa varmentaa tämän, minkä jälkeen minäkin pääsen vapaalle. Soitan Nummirockin toimistolle. Haastattelu on sovittu alustavasti kymmenen minuutin päähän, mutta festivaalien virallista alkua edeltävänä päivänä aikataulut ovat perinteisesti olleet muuttuvaisia. Vaihteesta huudetaan Teroa puhelimeen, ja kiire kuuluu jo taustahälinästä. Sovimme paikan tapaamiselle, ja lompsin huoltoportista sisään itse festivaalialueelle. Järjestelyt ovat selvästi vielä kesken, mutta toimittaja saa silti lämpimän vastaanoton. Paiskaamme kättä, ja Viertola saattelee minut idyllisen Nummijärven rantaan. Aurinko paistaa jo iloisesti, ja hyttyset käyvät välittömästi kimppuun istuessamme puun alle rakennuslavojen päälle rupattelemaan. Mikä tekee Nummirockista sen mitä se on?

– En suoraan sanottuna ole itsekään varma.

Viertola naurahtaa vastauksesta hämmentyneen toimittajan hölmistyneelle ilmeelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Luulen, että se on kaikkien tämän tapahtuman yksittäisten osioiden summa. Tapahtumapaikka, esiintyjät, yleisö.. Nummirock on metallifestivaalien ohella monelle myös elämysmatka. Kaupunkifestareilla on myös oma tunnelmansa, mutta tänne Nummijärvelle lähtemisessä on kuitenkin suurempi kynnys. Ehkä tämä vaikuttaa myös juhlatunnelman luomiseen omalta osaltaan.

Children Of Bodom Nummirock 2013 (6)Tämä kuulostaa järkevältä. Kynnyksen ylittäneiden, Nummirockiin saapuvien kesken muodostuu festivaalien ajaksi kommuuni, eivätkä kommuunin jäsenet halua rikkoa kommuunin kirjoittamattomia sääntöjä. Siksi Nummijärvellä on tunnelma aina huipussaan, eikä järjestyshäiriöitä yksinkertaisesti ole. Aikaisemmin metsäleirissä mainittiin ohimennen sana ”perhe”, ja tältähän se tosiaankin tuntuu. Iso, karvainen Nummirock-perhe, johon kuuluvat kaikki paikalle saapuvat. Nummijärven luonnonkaunista miljöötäkään ei voi vähätellä tunnelman luojana.

Siirrymme tunnelmasta itse tapahtuman kuulumisiin. Viertola on järjestämässä Nummirockia 12. vuotta, ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Liput on tänäkin vuonna myyty lähes loppuun jo tässä vaiheessa.

– Olemme tehneet esiintyjäkaartin suhteen nuorennusleikkausta vuosien varrella. Pyrimme aina saamaan paikalle sopivan sekoituksen pinnalla olevia ja pinnalle nousua tekeviä yhtyeitä, kuitenkaan raskaan musiikin vanhoja partoja hylkäämättä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Esiintyjäkaarti on tänäkin vuonna kirjava. Kukaan raskaan musiikin ystävä tuskin jää viikonloppuna kylmäksi, ja esimerkiksi Eläkeläiset varmasti vetävät metallikansan jälleen hurjaan letkajenkkaan.

Insomnium Nummirock 2013 (5)Rupattelemme vielä hetken niitä näitä, kunnes päästän Viertolan kiireisempien asioiden pariin. Löntystelen itse takaisin rantaleirinnän suuntaan. Tapahtumapaikka, esiintyjät, yleisö. Nämäkö nyt ovat ne asiat, jotka Nummesta tekevät Nummen? Hieman antiklimaattista, odotin shokkipaljastusta vesijohtoveteen sotketusta keijukaispölystä.

Rantaleirinnän porteilta huomaan saaneeni naapureita. Kierrän poimimassa autoltani tervetuliaispullon ja suuntaan askeleeni kohti naapurileiriä. Nelipäisellä poikaporukalla on teltan pystytys täydessä käynnissä. Nummirockissa naapureita ei kuitenkaan perinteisesti ole tarvinnut vierastaa, joten marssin röyhkeästi suoraan tupaan. Huikkaan pojille tervehdyksen ja kerron olevani tutkivan journalismin asialla. Haastattelun saamiseksi ei ketään tarvitse suostutella.

– Olemme itseasiassa Nummirockissa ensimmäistä kertaa.

Tässä kohtaa ammattitaito voitaneen pudottaa yhtälöstä. No, tuurilla ne laivatkin seilaa. Espoolaisnelikko kertoo tulleensa paikalle ensisijaisesti orkestereiden takia. Battle Beast, Ensiferum ja Wintersun mainitaan nimeltä. Viertolan kiinnitykset ilmeisesti toimivat. Utelen ensivaikutelmia juhlapaikasta.

– Ympäristö vaikuttaa mahtavalta. Olemme normaalisti käyneet muutamilla kaupunkifestareilla kesässä, mutta nyt halusimme kokeilla jotakin uutta. Myös leiriytyminen ja leirielämä vetivät puoleensa.

Soilwork Nummirock 2013 (4)Jatkamme rupattelua samalla, kun pojat pystyttävät leiriään. Huhut Nummirockista ovat kiirineet Espooseen, ja koko leiri odottaa itse juhlien alkua innolla. Jätän kysymykset Nummirockin taiasta tällä kertaa väliin, mutta esitän naapureilleni mahtipontisen lupauksen.

– Ette vielä ehkä tiedä mitä tarkoitan, mutta sunnuntaina tiedätte. Tämä ei tule olemaan viimeinen Nummirockinne.

Palaan autolleni. Haastattelu saa tältä erää riittää, ja juhlat puolestaan alkaa. Nostan Gradot korvilleni, korkkaan oluen. Huomenissa oma leirini vahvistuisi kuudella autolastillisella ja festarit pamahtaisivat kunnolla käyntiin. Lienee parasta vain heittäytyä tunnelmaan, eiköhän se vastaus sieltä pitistä taas löydy.

– For science!

Naapurista katsotaan kummissaan. Naapurin hullu ukko möykkää yksikseen. Ei väliä, kippis & rock ’n roll!

Post-Nummirock Depression. Tätä puhtaaksi kirjoittaessani se jälleen iski. Nummi on siis taputeltu, ja jos jotakin viikonlopun aikana opin niin sen, että tiedettä tehdessä tulee niskat kipeäksi, pää kipeäksi, selkä kipeäksi ja maksa kipeäksi. Ja mieli hyväksi. Nummirock toimitti jälleen täydeltä laidalta, ja menoa oli kuin vanhanpiian hetekassa markkinaviikolla. Olokin on toisaalta kuin tällä samaisella vanhallapiialla markkinoiden päätyttyä, mutta oli se taas sen arvoistakin. Järjestyshäiriöitä ei tainnut olla ainoatakaan.

Insomnium Nummirock 2013 (5)Nummirockin taika jäi selvittämättä. Ympäristö, yhtyeet, asiakkaat vai jokin muu (veteen sotkettu keijukaispöly?). Vai kaikki nämä yhdessä. Vai onko kyseessä yksinkertaisesti taika, jota kuolevaisen aivoilla ei voikaan selittää? Kaikki paikalla olleet sen tunnistavat, sanoiksi sitä on vaikea pukea. Kerran käyt, sinne jäät. Eräs naapurileirin ensikertalaisista sen parhaiten sanoi sunnuntain vastaisena yönä.

– Mä ymmärrän mitä sä tarkotit! Tämä on aivan parasta! Ei tarvitse ensi vuoden suunnitelmia miettiä!

Sanopa muuta. Titityy, nähdään Nummirockissa vuosimallia 2014!

Kirjoittanut: Pekka Nyrhinen

Luetuimmat

Uusimmat