Nummirock täydensi jälleen esiintyjäkatrastaan: Mors Subita ja Vixen saapuvat ilahduttamaan festarikansaa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 16.4.2018
Mors Subita

Kauhajoen Nummijärvellä kesäkuun 20.-23. päivä järjestettävä Nummirock ilahduttaa jälleen joukolla uusia esiintyjiä, joiden riveissä nähdään ja kuullaan monipuolista osaamista. Ensi kesänä lukuisten huippuesiintyjien joukossa nähdään niin hallittua, testosteronin katkuista rujoutta kuin raudanlujaa naisvoimaa. Festivaali on julkaissut yhteensä kuusi uutta kiinnitystä, joiden kärjessä komeilee kaikille aidon 80-luvun rockin ystäville takuuvarma hitti, pelkästään naismuusikoista koostuva Vixen”Edge Of A Broken Heart” -kappaleestaan tunnettu nelikko esiintyi Suomessa viimeksi 12 vuotta sitten, joten nyt on ainutlaatuinen tilaisuus todistaa aitoa kasarimeininkiä Suomen suvessa. Naisenergian nälkäisille on luvassa lisää herkkua, kun juuri uudelleenaktivoitunut kotimainen Barbe-Q-Barbies nähdään ensimmäistä kertaa Nummirockissa. Naisviisikko on parhaillaan uuden materiaalin kimpussa, joten kenties yhtye ilahduttaa festivaalikansaa myös uudella rallilla tai kahdella. Omanlaistaan femiiniä dynamiittia tarjoaa myös kotimainen, metallinkatkuinen punk-yhtye Huora, joka esiintyi festivaaleilla ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin yhtye myös ilahdutti musiikkimaailmaa debyyttialbumillaan ”Hukutaan paskaan”.

Festivaaleille rujoutta ja raskaampia säveliä saapuu veistelemään kotimainen melodisen death metallin kärkinimiin kuuluva Mors Subita. Huhtikuussa kolmannen albuminsa ”Into The Pitch Black” julkaiseva orkesteri nähtiin Nummirockissa viimeksi vuonna 2015. Lisää kuolonmetallia esiintyjäkatraaseen tuo kotimaisen progressiivisen death metalin superyhtye Barren Earth, joka keräsi paljon kehuja maaliskuun lopussa julkaistulla uudella ”A Complex Of Cages” -albumillaan. Lisää liejua ja löylyä Kauhajoelle saapuu heittämään myös helsinkiläinen Demonic Death Judge, joka julkaisi kolmannen albuminsa ”Seaweed” viime vuoden alussa.

Nummirockin lippuja on saatavilla Tiketistä sekä Lippu.fi:stä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aiemmin varmistuneet esiintyjät:

 

Alestorm 
Danko Jones 
Infected Rain 
Saxon
Septicflesh
Sodom 
The Agonist 
The Unguided
Tsjuder
Barathrum
Beast In Black
Before The Dawn
Bloodred Hourglass
Fear Of Domination
Hanging Garden
Havukruunu
Lost Society
Moonsorrow
One Desire
Rytmihäiriö
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Abbath

Kalmah

Medeia

Red Moon Architect

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Verikalpa

Young and in the Way

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat